Mausteinen glögijuustokakku pitää edelleen pintansa joulun suosituimpana reseptinä.
K-ryhmän teettämän tutkimuksen mukaan jopa 80 prosenttia ihmisistä kaipaa vaihtelua joulupöytään, vaikka joulu onkin edelleen suomalaisten mielissä perinteinen juhla.
Piparijoulutortut tuovat vaihtelua joulupöytään. Artikkeli jatkuu videon alla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
– Joulun suosituimmat tuotteet pysyvät aika lailla samoina vuodesta toiseen. Kinkuista pienemmät kinkut kasvattavat osuuttaan, mutta myös kalkkunan suosio kasvaa vuosi vuodelta. Tänä vuonna odotamme, että yhä useampi ostaa kinkku- ja kalkkunaviipaleita. Perinteisten valmislaatikoiden rinnalle on nousemassa bataattilaatikko ja punajuurilaatikko, tuoretuotteiden osto- ja myyntijohtaja Janne Vuorinen kertoo.
LUE MYÖS: Näin moni suomalainen ostaa joululaatikot valmiina – kuulutko sinä tähän alati kasvavaan joukkoon?
Tarjoilujen valintoihin vaikuttaa eniten halu hemmotella itseä ja läheisiä. Seuraavina valintoihin vaikuttavina mainitaan perinteet, ruoan alkuperä ja hinta.

