Jenny jätti sokerin pois ruokavaliostaan kuukaudeksi – ällistyttävät vaikutukset

sokeri karkit
Shutterstock

Popsugar-hyvinvointisivuston perustaja Jenny Sugar jätti ruokavaliostaan sokerin pois kuukaudeksi. Tulokset olivat hämmästyttävät.

Mitä tapahtuu, kun ruokavaliosta karsii kokonaan pois sokerin muutamaksi viikoksi? Toimittaja Jenny Sugar päätti testata, millaisia terveysvaikutuksia sokerittomuudella on. Sokeriaddiktiosta kärsinyt Sugar yllättyi hyvästä olosta, minkä sokerittomuus toi tullessaan.

– Menin lääkärille, koska kärsin erikoisista oireista: turvotuksesta ja jatkuvisdta mahakivuista. Olin varma, että minulla on joku lapamato. Minulle tehtiin verikokeita ja testattiin allergioita. Lääkäri väitti, että minulla on refluksi. Tiesin, että se ei ollut syynä ongelmiin, mutta otin lääkkeitä viikon ajan todistaakseni asian lääkärille. Lopulta kysyin lääkäriltä, voisiko kyse olla jostain aineksesta ruokavaliossani. Hän vastasi, että se minun täytyy vain kokeilla itse.

Ennen joulua Jenny tajusi, mistä oireet johtuvat. Hän oli juuri syönyt miehelle leipomaansa täyteläistä suklaakakkua roppakaupalla ja oireet pahenivat jälleen.

– Oloni oli niin huono, että en voinut viiteen päivään syödä mitään sokeripitoista. Se oli joulun ihme, kun tajusin voivani hyvin. Sitten tein sokeripitoisia keksejä, joita söin 17 kappaletta, ja voin taas uskomattoman huonosti. Tajusin, että syypää on sokeri.

Sokerittomuudella ällistyttävät vaikutukset

Jenny päätti luopua sokerista kokonaiseksi kuukaudeksi ja syödä sitä seuraavan kerran vasta syntymäpäivillään. Hän karsi ruokavaliostaan kaiken sokeripitoisen. Hedelmät hän jätti ruokavalioonsa.

– En aio valehdella. Sokerittomuus oli kauheaa, erityisesti ensimmäisen viikon ajan. Mutta minulla oli äitini tukena, joka lähti myös mukaan kokeiluun. Soittelimme toisillemme ja valitimme sokerihimoa. Toisen viikon jälkeen oloni oli uskomattoman hyvä! Sen lisäksi, että turvotus ja mahakivut olivat tiessään, myös 12-vuotiaana alkanut akne oli yhtäkkiä poissa. Nukuin paremmin, olin energisempi eikä minun enää tehnyt edes mieli sokeria. En tuntenut myöskään nälkää enää samalla tavalla.

Jenny oli niin tyytyväinen tuloksiin, että aikoo jatkossakin pitää sokerin minimissään ruokavaliossaan. 

Lähde: Popsugar

***

Onko sokeri vaarallista, Hanna Partanen? 1:44

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!