IL: Jaakko "Kokki" Kolmonen pyörykkäkohusta: "Lihapullassa ei tarvitse käyttää mitään sisäfileitä"

Lehtikuva

Lukuisista ruokaohjelmista tuttu Jaakko "Kokki" Kolmonen kertoi Iltalehdelle, että lihapullassa ei tarvitse käyttää mitään sisäfileitä, vaan on paljon eettisempää hyödyntää halvempia ruhonosia.

Ruokakeskon markkinoimat lihapyörykät saivat aikaan kohun, kun selvisi, etteivät pyörykät sisällä lainkaan sellaista lihaa, jota saisi kutsua lihaksi. Keittiömestari Jaakko Kolmonen ei ole kauhuissaan kohusta, vaan naureskelee tilanteelle.

– Tästä aiheesta nousee aina silloin tällöin kohu. Fakta on kuitenkin se, että lihapullassa ei tarvitse käyttää mitään sisäfileitä, vaan on paljon eettisempää hyödyntää halvempia ruhonosia. Perinteinen lihapulla sisältää lisäksi leipämassaa ja kananmunaa, Kolmonen kertoo.

Hän muistuttaa, että kaikki eläimen osat ovat yhtä lailla syötäviä. Lihapulliin sopivat keittiömestarin mukaan suolistoa ja sisäelimiä lukuunottamatta kaikki ruhonosat.

– Minun lihapulliini tulee kilon taikinaan noin kaksi kolmasosaa lihaa, yleensä sika-nauta jauhelihaa. Saatan laittaa lihan lisäksi sekaan ohraleipää tai kauraleipää, sipulia ja perunaa, Kolmonen kertoo.

Lähde: Iltalehti

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat