Näin myöhäissyksyllä ei maasta enää montaa ruokakasvia saa. Yksi selkeä poikkeus on kuitenkin herkullinen maa-artisokka!
Maa-artisokka kestää hyvin kylmää, ja siksi se sopii erinomaisesti Suomen viljelyolosuhteisiin. Mukulat korjataan yleensä kukkien lakastumisen jälkeen myöhään syksyllä, mutta ne voi jättää jopa maahan talvehtimaan ja korjata vasta seuraavana keväänä!
Edullista raaka-ainetta kannattaakin nyt hyödyntää erilaisiin ruokiin. Kokki ja ravintoloitsija Henri Alénin mukaan maa-artisokasta syntyy syksyn paras keitto.
– Nyt kun on ensimmäiset roudat ovat menneet, ovat maa-artisokat ihan parhaimmillaan. Kyllä hyvä maa-artisokkakeitto on ihan älyttömän hyvä ruoka, Alén sanoo.
Tiesitkö? Maa-artisokkaa on viljelty Suomen Turussa jo 1600-luvulla. Nimestään huolimatta se ei ole sukua artisokalle, vaan taustalla on käännösvirhe.
Sesongin aikaan maa-artisokkaa saa laajasti kaupoista ja vielä varsin edullisesti. Ravintolamaailmassa Alénin mukaan hyödynnetään maa-artisokkaa paljonkin, mutta kotikeittiöissä se ei ole yhtä tuttu tuote.
– Maa-artisokkaa kuitenkin käytetään kotikeittiöissä enemmän kuin ennen. Se on hieno tuote ja ihan älyttömän terveellistä, hän sanoo.
Alén ei kuitenkaan osaa arvioida, miksei kasvin käyttö ole yleisempää.
– Sitä en osaa sanoa, sillä maa-artisokka on vanha viljelyskasvi, ja sitä on pitkään Suomessa kasvatettu. Ehkä ihmiset mieltää, että sitä on vaikea työstää, koska se on vähän sellainen muhkurainen kaveri.
Onko maa-artisokkaa sitten vaikea työstää?
– Ei todellakaan. Harjaa maa-artisokka kunnolla puhtaaksi, niin sitä ei tarvitse välttämättä edes kuoria. Siinä on niin ohut kuori, Alén kertoo.

