Helppo vinkki: Näin teet sydämenmuotoisia kananmunia

Poimi vinkit siihen, kuinka tavallinen keitetty kananmuna muuttuu sydämenmuotoiseksi!
Aasiassa arkisistakin herkuista pyritään usein tekemään erityisen esteettisiä ja jopa kananmunat saatetaan tarjoilla Aasiassa yllättävän muotoisina. Sydämenmuotoiset kananmunat valmistuvat helposti myös jokaisessa suomalaisessa kodissa.
Kananmunan muotoutuminen perustuu siihen, että se on heti keittämisen jälkeen niin pehmeä, että sitä on mahdollista muovata. Tästä syystä kananmunien muotoilua suunniteltaessa on hyvä olla nopea, sillä jäähtynyt valkuainen ei muotoidu samaan tapaan kuin kuuma.
Sydämenmuotoisten kananmunien valmistamiseen tarvitaan avuksi syömäpuikko tai kynä, sekä tyhjä kartonkitölkki – kuten vaikkapa maito- tai jogurttitölkki sekä kaksi kuminauhaa. Jokaista kananmunaa varten on hyvä valita omat välineensä, jotta munat eivät ehdi jäähtymään.
Tarkoitus on painaa syömäpuikko tai kynä kananmunan lakea vasten siten, että laki painuu hieman sisään. Samalla kananmunan toista lakea muovataan kartonkitölkin avulla entistä terävämmäksi. Tölkki kiinnitetään munaan kuminauhojen avulla.
Katso videolta, kuinka kananmunasta tulee sydämenmuotoinen!
MTV LIFESTYLE
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Kaappaus keittiössä
Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!
Suosituimmat reseptit
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Koko Suomi leipoo: Juustoinen siemennäkkäri ja mausteiset parmesaanipikkuleivät
-
Koko Suomi leipoo: Rypytetty punnuspulla
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Marry Me -kana – paras broilerikastike puolessa tunnissa
-
Parhaat lihapullat – Kari Aihinen paljastaa helpon luotto-ohjeensa
-
Koko Suomi leipoo: Mummin mustikkasuu, Juulian resepti
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka
-
Lihamakaronilaatikko sulatejuustolla – Katjan maukkaampi makaronilaatikko
-
Wilhelmiina-keksit – nämä supersuositut ja helpot pikkuleivät viedään käsistä