Säilykekalan käyttäminen on täysin sallittua ja jopa suositeltavaa, kalayhdistyksestä muistutetaan.
Ravitsemussuositusten mukaan kalaa tulisi syödä vähintään kaksi tai kolme kertaa viikossa. Kesällä kalaa voi vaikka onkia grillattavaksi.
Pro Kala -yhdistyksestä kuitenkin muistutetaan, ettei kalan kokkaamisesta kannata ottaa liikaa paineita: myös säilykkeet, pakastet ja muut valmiit kalatuotteet ovat täysin sallittuja.
– Kalasäilykkeet ovat hyvin säilyviä ja monikäyttöisiä, ja niistä loihtii nopeasti monenlaista syötävää. Säilykekala toimii nopeassa pastassa tai kesäisessä salaatissa, lisäksi siitä voi valmistaa vaikkapa lämpimiä voileipiä, pitsaa tai tortillatäytettä, kalayhdistyksestä vinkataan tiedotteessa.
Lue myös: Helppo kikka täydelliseen savukalaan: "On kyllä mehevä"
Monipuolisia säilykevaihtoehtoja
Monelle suomalaiselle tutun tonnikalan lisäksi isommissa kaupoissa on monipuolinen valikoima kalasäilykkeitä, esimeriksi kotimaista luonnonkalaa, särkeä, ahventa ja muikkua.
Säilykekalasta voi helposti tehdä vaikkapa kalapastan, kun kalan yhdistää tomaattimurskan kanssa.
– Kastikkeessa on enemmän makua, kun toinen tai molemmat tomaattimurskat ovat valmiiksi maustettuja. Kerman sijaan ruokaan käytetään hyvin säilyvää tuorejuustoa, ja myös se tuo ruokaan lisää makua. Halutessaan ruokaan voi lisätä esimerkiksi aurinkokuivattua tomaattia.
Helppo kalapasta isolle porukalle
Tästä reseptistä riittää joko isommalle joukolle tai muutamalle syöjälle pariksi päiväksi.
sipuli
öljyä
valkosipulia maun mukaan
2 tkl tomaattimurskaa (toinen maustettu)
1 rasia (200 g) tuorejuustoa (paprika-chili)
suolaa, sokeria, pippuria, sitruunamehua
2 prk säilykekalaa (tonnikala, luonnonkala)
Koristeluun: tuoretta tilliä, parmesaania, chiliä
1 pss (500 g) pastaa
- Kuori ja hienonna sipuli, kuullota kattilassa öljyssä. Lisää joukkoon hienonnettua valkosipulia tai valkosipulimurskaa makusi mukaan.
- Kaada joukkoon kaksi purkkia tomaattimurskaa (toinen voi olla esimerkiksi yrttimaustettu). Lisää joukkoon tuorejuusto ja sekoittele, kunnes se sulaa. Anna kiehahtaa.
- Mausta suolalla, pippurilla, ripauksella sokeria sekä sitruunamehulla. Lisää joukkoon kalasäilyke, anna lämmetä, älä enää keitä.
- Keitä pasta suolatussa vedessä toisessa kattilassa. Sekoita kypsä pasta ja kastike keskenään, annostele lautasille.
- Raasta päälle parmesaania, koristele tuoreella tillillä ja chilillä.