"Halvempaa kuin lohi" – kolme mahtavaa kalaa, joita kannattaa ostaa juuri nyt

hauki kala
Paistettu hauki maistuu esimerkiksi kesäisen kananmunakastikkeen kera. Pro Kala ry

Espoolainen kalakauppias Max Grönholm nostaa esiin kolme kalaa, joita hän itse suosittelee nyt ostamaan perinteisesti ostoskärryyn päätyvän lohen sijaan. 

Kala maistuu kiitettävän hyvin suomalaisille, mutta sen kulutus on melko yksipuolista. Vaikka kalan kysyntä on lähes kaksinkertaistunut 1980-luvun jälkeen, kotimaisen kalan kulutus on vähentynyt jopa kolmanneksella 2000-luvulla. Luonnonvarakeskus Luken mukaan tuontikalan kulutus on sen sijaan lähes kaksinkertaistunut, ja Norjasta tuodun lohen kulutus jopa nelinkertaistunut. Kotimaisista lajeista eniten kulutetaan kasvatettua kirjolohta ja ulkomaisista lajeista kasvatettua lohta.

Myös suositun espoolaisen Maxin kala -kaupan kauppias Max Grönholm on huomannut lohen kovan suosion. Norjanlohi on Maxin kalassakin suosituin yksittäinen kala kilomyynnissä mitattuna.

– Toisaalta ymmärrän sen. Kyseessä on tottumiskysymys. Lohi on lapsille helppo kala ja kaikinpuolin vakiintunut tuote ruokapöydissämme. 

Kolme kotimaista kalaa, joita nyt kannattaa ostaa 

Maxin kalassa ollaan tehty kovasti töitä, että suhdelukua ollaan saatu muutettua ja norjanlohen rinnalle nostettua muitakin kaloja. Grönholmin mukaan avainasemassa on asiakkaiden rohkaiseminen, jotta entistä useamman ostoskoriin uisi monipuolisesti erilaisia lajikkeita.

– Monet asiakkaistamme ovat rohkaistuneet kokeilemaan kaloja, joita eivät ennen ole kokanneet tai maistaneet. Missionamme on saada paljon erilaisia kaloja suomalaisten lautasille. Tällä hetkellä myymme vaaleita kaloja saman verran kuin lohta, Grönholm kertoo. 

Mitä kalatiskiltä kannattaisi nyt sitten napata mukaan lohen sijaan? Grönholm suosittelee ennen kaikkea eettisesti tuotettua kotimaista kalaa. 

– Silakkaa, haukea ja muikkua. Ne ovat kolme kalaa, jotka ovat kilohinnaltaan halvempaa kuin lohi. Hinnan pitää olla myös järkevä, jotta ihmiset saadaan kokeileman muita kaloja, Grönholm pohtii.

Grönholm kertoi myös aiemmin MTV:lle, että toivoisi suomalaisten ostavan ja syövän enemmän kokonaista kalaa fileiden sijaan. 

Kaipaatko kalalle täydellistä lisuketta? Testaa kananmunakastike:

Kananmunakastike – näin teet sen oikein 0:51

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!