Ethän tee näin tomaateille? Asiantuntija muistuttaa seurauksista: "Maku muuttuu pliisuksi ja rakennekin kärsii"

tomaatit (1)
Shutterstock

Vuoden vihannekseksi 2022 valittua tomaattia juhlitaan tällä viikolla teemaviikon merkeissä. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK kertoo tiedotteessaan mielenkiintoisia tomaattifaktoja. Säilytätkö sinä tomaatteja oikein?

Pyöreitä, soikeita, punaisia, oransseja, pieniä, isoja, pisaroita tai vaikka kirsikanmallisia – MTK muistuttaa tuoreessa tiedotteessaan tomaattien runsaasta valikoimasta ja niiden monipuolisista käyttötavoista. Tomaatti valittiin vuoden vihannekseksi 2022 Puutarhaliiton ja Kotimaiset Kasvikset ry:n toimesta ja nyt, 16.–22.5.2022, vietetään kansallista tomaattien teemaviikkoa.

Tomaatti on kurkun ohella yksi suosituimmista käyttövihanneksista. Suomalaiset ahmivat tomaatteja keskimäärin 12 kiloa ja kurkkuja 8,5 kiloa henkeä kohden vuosittain. Tomaattilajikkeita on olemassa maailmassa valtava määrä, jopa yli 10 000, joista osa on toki lajikehybridejä. Suomessa tomaatteja tuotetaan 40 miljoonaa kiloa vuosittain ja viljety tomaatti on pääosin pyöreää klassikkotomaattia.

– Kirsikkatomaattien, erilaisten terttutomaattien, keltaisten ja oranssien tomaattien sekä luumu- ja miniluumutomaattien kysyntä ja tuotanto on kuitenkin viime vuosina kasvanut, kertoo kasvinviljelyasiamies Mika Virtanen MTK:n tiedotteessa.

Tomaatti on valmista syötävää kepeän huuhtaisun jälkeen, ja sen voi syödä ihan kokonaan. Kotikeittiössä siitä ei synny lainkaan kuoria tai muuta ruokajätettä. Joitakin ruokalajeja varten tomaatin kuorimista kuitenkin suositellaan.

Katso videolta, miten tomaatti kuoritaan eli kaltataan. Artikkeli jatkuu videon alla.

Tomaattien kalttaus eli kuoriminen: Näin teet sen todella helposti 0:30
Tiesitkö? Näin tomaatit kuoritaan.

Missä tomaatteja pitäisi säilyttää?

Ikuisuuskysymys monen vihanneksen ja muun elintarvikkeen kohdalla on se, missä niitä tulisi kotioloissa säilyttää. Tomaatin kohdalla vastaus on simppeli: sitä ei kannattaisi laittaa jääkaappiin.

– Säilytä tomaatti huoneenlämmössä. Parhaimmillaan tomaatti on 11–14 asteen lämmössä säilytettynä. Jääkaapissa maku muuttuu pliisuksi ja rakennekin kärsii, neuvoo ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen.

Puutarhaliitto on aiemmin neuvonut tekemään kotona yksinkertaisen makutestivertailun: kun laittaa toisen tomaatin jääkaappiin, ja antaa toisen vielä jälkikypsyä huonelämmössä, huomaa kuinka huoneessa säilytetyn tomaatin rakenne ja maku ovat jääkaappisäilytettyä paremmat.

– Valitettavasti myös osa ravintoloista ja kaupoista säilyttää tomaattejaan liian viileässä, sillä lämmössä viihtyvä hedelmä vetistyy ja sen maku heikkenee jo alle 13 asteen lämpötilassa, Puutarhaliitosta neuvottiin viime syksynä.

Lähteet: MTK, Puutarhaliitto

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat