Luulitko, että juustojen kanssa käy vain punaviini? Entä ajattelitko väkevien viinojen olevan keino välttyä krapulalta? Asiantuntija kertoo nyt, mitä mieltä hän on eräistä totutuista tavoista nauttia alkoholia.
Yllä olevalla videolla näytetään, kuinka kaadat samppanjan lasiin oikeaoppisesti.
Uutissivusto Daily Mailin haastattelema alkoholijuomien asiantuntija ja sakea valmistavan yrityksen toimitusjohtaja Matthew Iovane myllertää yleisiä käsityksiä siitä, mitkä viinit ja ruuat sopivat yhteen. Hän kertoo myös, auttaako lusikka todella säilyttämään kuohuviinin kuplat ja voiko krapulalta välttyä juomalla vain väkeviä.
1) Kalan kanssa käy myös punaviini
Jos kalan kanssa haluaa nauttia punaviiniä, kannattaa Iovanen mukaan valita viini, jossa on vähän tai ei ollenkaan tanniineja. Etenkin jos kalan päälle on puristettu sitruunan mehua, koska silloin suuhun jää karvas jälkimaku.
Iovane suosittelee nauttimaan grillatun kalan kanssa kevyen tammisia punaviinejä. Tällasia ovat esimerkiksi Pinot Noir ja Beaujolais.



