Asiakas tilasi koiralleen hampurilaisen ja laati yksityiskohtaisen ohjeistuksen. Hilpeästä tilauksesta uutisoi muun muassa Metro-lehti.
Ravintolakokit saavat jos jonkinlaisia toiveita annosten suhteen. Anna Silman jakoi Twitterissä kuvan tilauksesta, jonka hänen kokkina työskentelevä ystävänsä oli saanut New Yorkin "hienostoravintolassa". Tilaus oli hampurilainen – koiralle.
Tilaus oli kirjoitettu hyvin yksityiskohtaisesti.
”Yksi pihvihampurilainen. Mediumina. Ei juustoa, ei lisäkesalaattia”, lapussa luki.
Keittiölle kerrottiin myös lisäohjeistuksia: "Tämä on koiralle. Ei suolaa, öljyä, mausteita tai pippuria. Ihan sellaisenaan, ei kuorrutteita tai mitään koristeeksi."
Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.
Lista jatkui: ”Ei pekonia, pikkelsiä, sipulia, leipää, salaattia, ei lisäkesalaattia.”
Jotta viesti menisi varmasti perille, asiakas oli vielä lopuksi painottanut: "Vain pelkkä hampurilainen. Tämä on koiralle."
Päivityksestä somehitti
Annan päivityksestä tuli somehitti. Twiitillä on yli 124 000 tykkäystä ja sitä on jaettu eteenpäin yli 17 000 kertaa.
Ihmiset näyttävät riemastuneen tilauksesta.
– Koirat todennäköisesti rakastavat ruokaasi enemmän kuin ihmiset ja valittavat vähemmän. Minä pidän useimmista koirista enemmän kuin ihmisistä joten… kirjoitti Twitter-käyttäjä.

