Älä tee tätä ruokavirhettä, kun matkustat! Suomen tulli: "Löydökset ovat olleet viime aikoina lähinnä matkaeväitä"

tulli_kuva1_aino_ja_ruokajateastia
Ruokakoira Aino työskentelee Tullin apuna ja auttaa elintarvikkeiden valvonnassa. Tulli/Shutterstock

Moni suomalainen tuo tietoisesti tai tietämättään maahan kiellettyjä elintarvikkeita, kertoo Tulli tiedotteessaan. Tämä synnyttää myös turhaa ruokahävikkiä.

Suomen Tulli muistuttaa matkustuksen taas lisääntyessä elintarvikkeita koskevista rajoituksista. Tullin mukaan moni tuo matkalta mukanaa kiellettyjä elintarvikkeita matkaeväinä ja tuliaisina, jotka matkustajan ikäväksi yllätykseksi joudutaan ottamaan haltuun ja hävittämään vaarallisten eläintautien ehkäisyn vuoksi. 

Tiesitkö? Näitä ruokia ei saa tuoda EU-alueelle

Monelle suomalaiselle matkustajalle tuleekin yllätyksenä, että lihan, lihavalmisteiden, maidon ja maitotuotteiden tuonti EU-alueelle matkustajien mukana, tai yksityishenkilölle postitse lähetettyinä, on EU-lainsäädännöllä kiellettyä. 

Tulli muistuttaa, että esimerkiksi eläintaudit, kuten afrikkalainen sikarutto, voivat levitä liha- ja maitotuotteissa. Monet tuovat näitä  maahan matkaeväissä ja tuliaisina. Estääkseen vaarallisten eläintautien leviämisen Tulli valvoo, etteivät matkustajat tuo EU:n ulkopuolelta eläinperäisiä elintarvikkeita. 

Noudattamalla rajoituksia matkustajat voivat myös vähentää oleellisesti syntyvää ruokahävikkiä. 

Tullin ruokakoirat Aino ja Rico apuna elintarvikkeiden valvonnassa

Tulli kertoo, että valvontatyön avuksi on valjastettu kaksi ruokakoiraa. Ruokakoirat etsivät matkustajien mukana tuomia luvattomia eläinperäisiä elintarvikkeita ja ne tunnistavat kaikki liha- ja maitotuotteet prosessoituina ja eri tavoin pakattuina. 

– Löydökset ovat olleet viime aikoina lähinnä matkaeväitä, joita ei mielletä kielletyksi tuonniksi, sekä pieniä määriä elintarvikkeita, joista on suunniteltu valmistettavan ruokaa karanteeniaikana, toteaa tullitarkastaja ja koiranohjaaja Seija Kontunen.

Tullin ensimmäinen ruokakoira Aino on menestynyt ohjaajansa Kontusen kanssa erinomaisesti itärajan rajanylityspaikoilla. Koko uransa aikana Aino on ilmaissut 2 300 kiloa eläinperäisiä elintarvikkeita. Tullin toinen ruokakoira Rico valmistui vuonna 2020 ja työskentelee ohjaajansa Kimmo Lindenin kanssa pääasiassa Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja pääkaupunkiseudun satamissa. 

Myös tuoreiden vihannesten, hedelmien ja marjojen kanssa tulee olla tarkkana. EU:n ulkopuolelta tuoduista edellä mainituista tuotteista vaaditaan kasvinterveystodistus. Vaatimus kasvinterveystodistuksesta koskee myös EU:n ulkopuolelta tilattuja tuotteita. Kasvinterveysvaatimusten ulkopuolella jäävät hedelmistä banaani, taateli, durio, ananas ja kookos.

Lähde: Tulli

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.