Mainos
Mainos

Aiotko syödä kesällä ABC:lla? Nyt muuttui koko homma oleellisesti: ”Ehkä ehditään juuri istuutua, kun lehtipihvi saapuu pöytään”

Vihaatko odottelua ja jonottamista? ABC-huoltoasemille voi jatkossa tilata ruokansa ennakkoon tien päältä mobiilisovelluksen avulla. 

ABC-asemalle voi nyt tilata puhelimen sovelluksella ruoan ennakkoon valmiiksi pöytään ja välttää näin ylimääräisen odottelun ja jonottelun.

Huoltoasemaketjun tuottaman kyselyn perusteella 62 prosenttia ihmisistä ärsyyntyy ruoan odottelusta. Ruoka halutaan saada nopeasti ja ruokalista halutaan tietää etukäteen. Erityisesti matkailevat naiset arvostavat ennakkotietoja valikoimista.   

– Kyselymme vastaajista 64 prosenttia haluaa tietää tulevan pysähdyspaikan ruokalistan etukäteen. Lisäksi joka neljäs vastaaja toivoo mahdollisuutta sekä tilata että maksaa ruoat jo automatkalta ennakkoon. Uusi ABC-mobiilimme ruoan ennakkotilauspalvelu vastaa nimenomaan näihin toiveisiin. Näin asiakkaamme asiointikokemus voi alkaa jo matkalta, ABC:n ketjujohtaja Harri Tuomaala kertoo.

Mukana 50 huoltoasemaa

ABC:n kyselyn vastaajista joka kolmas kertoo, että huoltoaseman mobiilisovelluksessa on tärkeää olla ominaisuus, jolla ruuan voi tilata ja maksaa ennakkoon. ABC-ketjun kesäkuun alussa 2019 teettämään kyselytutkimukseen vastasi 1005 ajokortin omistavaa suomalaista. Huoltoaseman sovelluksella on jo aikaisemmin pystynyt muun muassa tankkaamaan, mutta nyt älypuhelin muuttuu myös ravintolaksi. 

– Matkaaja voi rauhassa tilata ja maksaa oman annoksensa. Sen jälkeen sovellukselle kerrotaan arvioitu saapumisaika. Valitulle asemalle saavuttaessa voi mennä suoraan vapaaseen pöytään ja sovellukseen syötetään oman pöydän numero, jonka mukaan annos tuodaan pöytään. Ehkä ehditään juuri istuutua, kun lehtipihvi tai kanasalaatti saapuu pöytään, Tuomaala sanoo.

Ruoan ennakkotilaaminen on mahdollista mobiililla joka päivä klo 10-22 välisenä aikana ABC-asemilla, joissa ruoan ennakkotilaaminen on käytössä. Tällä hetkellä palvelussa on mukana yli 50 asemaa. Palveluun tulee lisää asemia mukaan vaiheittain. Eteläisin paikka on Karjaa ja pohjoisin Tupos Limingassa.

Nesteellä automaattikauppa ja robottitankkaus

Myös kilpaileva huoltoasemayhtiö Neste on viime aikoina panostanut entistä enemmän asiointikokemuksen nopeuteen. Neste avasi vuodenvaihteessa Vantaalle pilottiaseman, jossa on ensimmäisenä Suomessa automaattikauppa ja robottitankkaus. 

Vantaan Siltamäen aseman Easy Deli -automaattikaupasta voi ostaa helposti mukaan otettavia Grab-and-Go-välipaloja, tuoreita elintarvikkeita sekä autoilun kannalta olennaisia tuotteita kuten lasinpesunestettä. Neste Easy Deli on auki 24 tuntia vuorokaudessa vuoden jokaisena päivänä. Konseptia ollaan laajentamassa myös muille liikenneasemille. 


***

ABC-asemien suosituin ala carte -annos on lehtipihvi. Niitä myydään päivässä 700 kappaletta. Katso videolta, miten pihvi valmistetaan:


Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja