5-vuotias lontoolaistyttö purskahti itkuun, kun poliisi sulki hänen mehukioskinsa ja antoi mojovat sakot Lontoossa.
Lontoolainen pikkutyttö halusi perustaa kadulle oman kioskin, jossa hän voisi myydä lelujaan, vaatteitaan tai ruokaa. Lopulta 5-vuotias tyttö päätyi perheensä kannustamana pystyttämään kotinsa viereen pienen mehukioskin: hän vei kadulle pöydän ja alkoi myydä mukeittain itse valmistamaansa mehua.
Poliisi vertasi mehukojua laittomaan myyntikojuun
Pikkutytön kojussa itäisessä Lontoossa riitti asiakkaita: konserttiin matkalla olevat ihmiset pysähtyivät ohikulkumatkalla mehuostoksille ja iloitsivat reippaan tytön yritteliäisyydestä. Ilo loppui kuitenkin lyhyeen, kun paikalle saapui poliisiauto.
Viranomaiset päättivät antaa 5-vuotiaalle tytölle 90 punnan eli yli sadan euron sakot ”luvattomasta myyntikojusta”. Lisäksi poliisit ilmoittivat, että ellei sakkoa makseta 14 päivän kuluessa, nousee summa lähes 200 euroon. Tytön isä Andre Spicer on pöyristynyt poliisien toiminnasta.
Mitä Suomen elintarvikelaki sanoo kadulla myymisestä?
Yksityishenkilöiden ja järjestöjen ei enää tarvitse tiedottaa vähäriskisestä tilapäisestä toiminnasta etukäteen. Vähäriskistä toimintaa on esimerkiksi elintarvikemyynti pihakirppiksellä tai koulujen myyjäisissä, seurakunnan kahvitilaisuus tai urheiluseuran makkaranpaisto paikallisottelussa. Elintarvikkeita myytäessä ja tarjoiltaessa tulee kuitenkin huomioida lainsäädännön vaatimukset esimerkiksi säilytyslämpötiloille.
