Zelenskyi: Vastahyökkäyksen aikataulu on päätetty

Presidentti Volodymyr Zelenskyi väittää, että Ukrainan odotetun vastahyökkäyksen aikataulu "on päätetty", kirjoittaa yhdysvaltalaismedia CNN.

Zelenskyi esitti väitteensä jokailtaisessa puheessaan.

– Kuten yleensä, armeijan ylipäällikkö ja operatiivisten suuntien komentajat antoivat raporttinsa, Zelenskyi sanoi CNN:n mukaan.

– Ei vain ammusvarannoista, ei vain uusien prikaatien koulutuksesta, ei vain taktiikasta, vaan myös ajoituksesta. Ajoitus on kaikkein tärkein, Zelenskyi jatkoi.

Zelenskyi ei luonnollisestikaan kertonut, milloin vastahyökkäyksen on tarkoitus alkaa.

Ukraina on pitkin kevättä ja alkukesää vihjaillut vastahyökkäyksen alkamisella ja myös useita kertoja väittänyt vastahyökkäyksen jo, tavalla tai toisella, alkaneen.

Ukrainalaisviranomaiset ovat korostaneet, että vastahyökkäys on sarja toimenpiteitä, ei vain yksi isku.

Sota-asiantuntijat ovat pitäneet esimerkiksi Ukrainan hyökkäyksiä Venäjän polttoainevarastoja vastaan ja iskuja Belgorodiin vastahyökkäystä valmistelevina toimina.

Pekka Toveri arvioi, millaisissa tunnelmissa Venäjä viettää voitonpäivää: "Mikä olisi nöyryyttävämpää kuin ampua hävittäjä Punaisen torin yllä" 4:16
Pekka Toveri: Tällainen tulee olemaan Ukrainan vastahyökkäys.

Lue myös:

    Uusimmat