Red Bullin kakkosautoa ajava Japanin Yuki Tsunoda tuskailee surkean vauhtinsa kanssa. Japanilainen ei ole millään päässyt sinuiksi Red Bullin ajokin kanssa. Kun tallikaveri Max Verstappen taistelee kisojen voitosta, kurvailee Tsunoda kaukana taistelussa viimeisistä pistesijoista.
Tsunoda jäi Espanjan GP:n kaksissa ensimmäisissä harjoituksissa jälleen todella kauas kärjestä ollen ensin yhdeksäs ja seuraavassa sessiossa kolmastoista. Japanilainen oli siinä uskossa, että harjoitussessiot menivät "jouhevasti" ja ilman ongelmia, mutta harjoitusten jälkeen iski karu todellisuus vasten kasvoja.
– Oli hankalaa. Mutta jos ajatellaan ensimmäistä päivää muihin GP-viikonloppuihin verrattuna, tuntui melko sulavalta, Tsunoda kommentoi Motorsportin mukaan.
– Mielestäni paransin toiseen harjoitussessioon, mutta rehellisesti sanottuna minulla ei ole mitään hajua, miksi olen hidas.
Max Verstappen oli noin kuusi sekunnin kymmenystä tallitoveriaan nopeampi harjoituksissa. Eroa kärkeen Tsunodalla kertyi noin yhdeksän sekunnin kymmenystä.
– Ei tietenkään sellainen ero, mitä odotan. Vaikea sanoa, mitä rajoituksia autossa on kun puhutaan balanssista. Pitää katsoa, mitä voin parantaa, mutta tällä hetkellä on haastavaa, Tsunoda kommentoi.
Ensimmäisen harjoitussession nopeimman ajan ajoi McLarenin Lando Norris. Toisessa sessiossa kovinta kyytiä piti hänen tallikaverinsa Oscar Piastri.
Espanjassa ajetaan lauanataina vielä yhdet harjoitukset ennen aika-ajoa, joka on vuorossa klo 17. Kisa ajetaan sunnuntaina klo 16.