Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on jatkanut Euroopan turvallisuuden ryöpyttämistä. Tällä kertaa pääpaino oli Pariisissa. Trump esitteli "ystävänsä Jimin", joka ei uskalla enää viedä perhettään Ranskaan. Ranskan presidentti Francois Hollande on kärkevästi kehottanut Trumpia muistamaan Yhdysvaltain omat tragediat ja pysymään lojaalina liittolaisilleen.
Donald Trump keskittyi republikaanien CPAC-kokouksen puheessaan terrorismin torjuntaan.
– Työskennellen yhdessä liittolaistemme kanssa häädämme tämän pahuuden maan päältä. Samaan aikaan ymmärrämme, että kansallinen turvallisuutemme alkaa rajoilta. Ulkomaiset terroristit eivät voi iskeä Amerikkaan jos he eivät pääse maahan. Muuten, katsokaapa mitä tapahtuu Euroopassa, katsokaa mitä tapahtuu Euroopassa, Trump toisteli.
"Ruotsissa ymmärretään, että olen oikeassa"
Viime päivinä Trumpin Ruotsi-lausunnot ovat keränneet paljon huomiota.
Hän päivitteli puheessaan "Ruotsin eilisiä tapahtumia" viitaten ilmeisesti terrori-iskuun, mihin Ruotsin valtiojohto ja media reagoivat hämmästelemällä, mitä Ruotsissa oli Trumpin mielestä tapahtunut.
Myöhemmin kävi ilmi, että Trump oli viitannut uutiskanava Foxin dokumenttiin jossa oli käsitelty Ruotsin maahanmuuttoasioita.
Trumpin kommentit nostattivat ensin huumorimeemien tulvan, jossa ruotsalaiset päivittelivät Ruotsin "eilisiä tapahtumia".