Yrittäjä-Timo oli joutua härskin huijauksen kohteeksi – joku vei laskut laatikosta ja kirjaili niihin uudet tilinumerot: ”Intimiteettisuojani on kärsinyt”

Postin nimissä leviää kalliiksi käyvä huijaus – varo tällaista viattoman näköistä sähköpostia 0:50
Video: Postin nimissä lähetettiin huijausviesti.

Kurikkalainen yrittäjä Timo Ranta koki ikävän yllätyksen huomatessaan, että hänen yritykselleen tulleita laskuja oli varastettu ja niihin oli kirjoitettu väärät tilinumerot.

Ranta kertoo asian selvinneen viikko sitten. Hän arvelee, että väärille teille päätyneet kaksi laskua oli alun perin viety postilaatikosta. Sen jälkeen laskujen tilinumeroita oli manipuloitu ja ne oli viety takaisin postiin.

Rannan onneksi huijari tai huijarit olivat tehneet virheen, jonka vuoksi toinen laskuista päätyi takaisin alkuperäiselle lähettäjälleen.

– Toinen lasku oli painautunut kirjekuoressa sen verran syvälle, että se oli palautunut, Ranta kertoo.

– Lähettäjä huomasi, että siinä oli aivan eri tilinumero, hän jatkaa.

Kaikkiaan kahden laskun yhteissumma oli 5700 euroa. Mikäli laskut olisi maksettu, rahat olisivat menneet väärään osoitteeseen. Rannan onneksi niin ei kuitenkaan ennättänyt käydä.

Ranta on asiasta helpottunut. Ja syytäkin on. Valelaskuista varoittaneen kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan erehdyksissä väärään paikkaan maksettuja summia ei ole helppo saada takaisin.

– Toisaalta koen, että intimiteettisuojani on kärsinyt, kun posti on käynyt väärillä teillä. Päällimmäinen tunne on silti huojennus.

Ranta kertoo, ettei ole kuullut vastaavasta huijauksesta. Ainakaan hänen lähipiirissään kukaan ei ole saanut väärennettyjä laskuja.

Mies kertoo tehneensä asian tiimoilta rikosilmoituksen. 

Lue myös:

    Uusimmat