Yrittäjä lähetyksessä: Minusta olisi voinut tulla huippunyrkkeilijä
Yrittäjä Olof "Uffe" Fjäder kertoi Studio55.fi-lähetyksessä, miksi hän jätti lupaavan nyrkkeilijän uran ja keitä legendoja hänellä on ollut kunnia tavata.
Olof "Uffe" Fjäder harrasti nuorena nyrkkeilyä, ja hänestä olisi voinut tulla ammattilainen, jolleivät myyntimiehen työt olisi sotkeneet harjoituksia.
– Suomenmestaruuskilpailut jäi, kun aloitin työelämän. Johtaja käski minut yhtenä päivänä sisään ja sanoi, että nyt sinun täytyy päättää, että joko lopetat sen tyhmän nyrkkeilyn tai lopetat meillä, Fjäder muisteli.
Seuraavan kymmenen vuoden aikana Fjäder koulutti itsensä myyntimieheksi, ja se vei koko hänen aikansa. Hän nyrkkeili edelleen harrastusmielessä ja elvytti amatöörinyrkkeilyn tukijärjestö Ringside Clubin.
Fjäder on tavannut myös nyrkkeilymaailman tähtiä. Hän opasti Suomen nyrkkeilyn vuosijuhlaan kutsuttuja legendoja Floyd Pattersonia ja Ingemar Johanssonia. Tokiossa Fjäder pääsi tapaamaan Mike Tysonia.
– Me olimme liikematkalla ja minulla oli vaimo ja poika mukana. Kun tulimme hotelliin, siellä oli iso kyltti, missä luki, että Tyson ottaa matsin siellä. Olisin jäänyt katsomaan ilman muuta, mutta se oli vasta parin päivän kuluttua ja me olimme lähdössä pois, Fjäder kertoi.
Portsarin avulla Fjäder kuitenkin selvitti, missä Tyson treenaa ja suuntasi paikalle perheensä kanssa. Ovella oli vartija, joka esti pääsyn Tysonin luokse. Fjäder pyysi ovimiestä antamaan Ringside Club -käyntikorttinsa Tysonin managerille, ja hetken päästä manageri saapui kummastellen paikalle.
– Kysyin, että voinko haastatella Tysonia. Hän epäröi. Sitten tein niin kuin myyntitekniikassa, kun täytyy saada kosketus ihmiseen. Panin käden hänen olkapäälleen ja kysyin, ajattele mistä olen tullut, Suomesta tätä varten. Vaikka se ei pitänyt paikkansa. Yhtäkkiä hän sanoi, että saan viisi minuuttia aikaa, Fjäder sanoi.
Klikkaa kuvaa ja katso päivän lähetyksestä, kuinka pitkään Fjäder aikoo vielä jatkaa optisella alalla.
Uusimmat
-
11:45
Live kello 14.30: Millaisen syysmyrskyn SAK nostattaa hallituksen leikkauspäätöksistä? Järjestö lupaa "toimintaa" lokakuun alkuun
-
11:43
Kysely: Näin suomalaiset luottavat tekoälyyn ja someen
-
11:29
Vuoristo-Karabahin tulitaukoneuvottelut alkaneet
-
11:27
SM-liigan tähtipuolustaja ulos isoista ovista – Pelicans-valmentaja näpäytti tuomareita: ”Pari viikkoa sitten opetettiin uusia sääntöjä”
-
11:20
Helena Petäistön matkanteko viivästyi Helsinki-Vantaan lentoaseman ulosmarssijoiden takia – matkalaukut jäivät koneesta
-
10:54
Poliisi: Elokapina tukkinut pääsyn Metsä Groupin Kemin sellutehtaalle
-
10:52
Ukraina: Venäjä iskenyt ohjuksilla Ukrainan energiaverkkoon – MTV seuraa sotaa
-
10:35
Suomalaiset tekivät heinäkuussa melkein miljoona ulkomaanmatkaa – koronaa edeltävistä luvuista jäädään yhä
-
10:25
Miten käy Esapekka Lapille? Hyundai-pomo vastaa kuumiin kysymyksiin – "Haluan löytää tavan"
-
10:24
Vili sairastui leukemiaan 1,5-vuotiaana – kaksi oiretta saivat lääkärin epäilemään verisyöpää
-
10:22
Leukemian oireet ovat salakavalan epämääräiset – tunnista hälytysmerkit
-
10:18
Tältä näyttää vuoden 2023 Roosa nauha – suunnittelijoina Apulannan Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki
-
10:17
Metsä Tissuen suuren vessapaperitehtaan paikka on varmistunut
-
10:16
Venäläispoliitikko uhosi maan pääkanavalla: Suomeen ei pääse enää autolla – panssarivaunulla menoa ei ole kielletty
-
10:16
Emil Ruusuvuorta piinaavat haasteet jatkuvat – "En tiedä, mitä sanoa"
-
10:15
Yhä useampi omistaa sijoitusrahastoja tai pörssiosakkeita – viime vuonna määrä nousi lähes kahteen miljoonaan
-
09:59
Yle: Agentit tekevät valintakokeita ulkomaalaisten puolesta Suomen kouluihin – vieraskielisten amk-tutkintojen hakijamäärä kasvanut huimasti
-
09:47
Prinsessa Victoria ihastuttaa syystyylillään Suomenlinnassa – luotti jälleen housupukuun
-
09:44
Kärppiä vietiin pahanpäiväisesti – Lauri Marjamäki hämmästeli omiaan: ”En muista, koska tuollaisia on meille tullut”
-
09:19
Tämä emämoka muistetaan: ManU-tähtipelaaja pyysi pääsyä tv-haastatteluun – "Hävisimme minun takiani"
-
Lataa lisää