YouTuben suosikkikanava aikoi omia sanan tavaramerkikseen: Nolo lopputulos

Fine Brosin YouTubessa pyörivällä React-kanavalla on miljoonia tilaajia. Kanavalta voi katsella videoita ihmisten reaktioita erilaisiin asioihin, kuten vaikkapa miten vanhukset reagoivat Netflixiin.

Viikko sitten Fine Brothersin takana oleva kaksikko Rafi Fine ja Benny Fine nostattivat kohun, kun he ilmoittivat aikeistaan hakea ”react” -sanalle tavaramerkkiä.

Yksittäisen sanan omimista pidettiin sangen röyhkeänä toimintana. Käytännösä siinä haettiin monopoliasemaa netin reaktiovideoiden maailmassa. Nyt Fine Brothers on joutunut perääntymään aikeissaan. Fine Borthers on myös pyytänyt virallisessa lausunnossa anteeksi toimiaan. Asiasta kertoo Ars Technica -sivusto.
 
Kaksikko ilmoitti samalla peruvansa “React World” -aloitteen, jonka myötä toiset videon tekijät olisivat maksaneet Fine Brosille siitä, että he saisivat käyttää react-videoiden formaattia.

Monet ovat lisäksi valittaneet siitä, että Fine Brosiin kytköksissä oleva Fullscreen Inc. on vaatinut poistamaan toisilta YouTube-kanavilta löytyviä vastaavia react-videoita. 

Fine Brothers on vahvistanut, että tämä pitää paikkansa ja kaksikko kertoo perääntyvänsä näistäkin vaatimuksista.

Lue myös:

    Uusimmat