YouTube-tähti luopui adoptoimastaan pojasta vuosien jälkeen – syynä erityislapsen vaativat tarpeet: "Ei ollut minuuttiakaan, ettemme olisi yrittäneet täysillä"

1:41
Nyt on vaarallista touhua! Perhe oli aikeissa ottaa perhepotretin junanradalla, kun juna lähestyi hurjaa nopeutta – vaarallinen tilanne tallentui videolle

Suosittu tubettaja ja perhe-elämästään videoita julkaiseva Myka Stauffer aviomiehineen luopui adoptiolapsestaan, koska tämä tarvitsi "tarpeisiinsa paremmin sopivan ympäristön". Päätös on herättänyt runsaasti kritiikkiä.

Suosittu tubettaja joutui mediamyrskyn silmään luovuttuaan adoptoimastaan lapsesta, uutisoi muun muassa People. Myka Stauffer adoptoi aviomiehensä Jamesin kanssa lapsen Kiinasta vuonna 2017. Parilla on neljä muuta lasta.

Lapsi katosi somejulkaisuista

Somevaikuttaja Myka on aiemmin jakanut YouTube-kanavallaan videoita adoptoprosessista. Pari päätti adoptoida lapsen vuonna 2016, ja Huxley-poika saapui kotiin vuonna 2017. Kaikki vaikutti olevan hyvin, vaikka erityislapseksi kuvatun Huxleyn tila olikin vaikeampi kuin Stauffereille oli kerrottu. Pari hankki lapselle hoitoa ja terapiaa.

Vuoden 2019 loppupuolella Huxley ei kuitenkaan enää esiintynyt Staufferien sosiaalisen median julkaisuissa. Nyt pari onkin paljastanut, että lapsi on muuttanut toiseen kotiin.

"Päivitys perheestämme" -nimisellä videolla Staufferit kertovat, että Huxley-poika ei enää asu heidän kanssaan. Pari vakuutti, että rakastaa poikaa edelleen joka solullaan.

– Tämä on kaikista vaikein video, joka minun ja Jamesin on julkisesti täytynyt tehdä, Myka kuvailee.

"Ei ollut minuuttiakaan, ettemme olisi yrittäneet"

Videolla kumpikin vanhemmista itkee.

– Ei ollut minuuttiakaan, ettemme olisi yrittäneet täysillä, Myka kuvailee.

Katso video tässä:

Jamesin mukaan Huxleylla oli useita erityistarpeita, joista pari ei aluksi tiennyt. He olivat etsineet apua lääkäreiltä ja asiantuntijoilta, ja parin mukaan "lukuisat lääketieteen ammattilaiset" olivat sitä mieltä, että lapsi tarvitsee tarpeidensa vuoksi toisenlaisen, itselleen paremman sopivan ympäristön.

– Useita pelottavia asioita tapahtui kodissamme toisia lapsiamme kohtaan, Myka kuvailee.

– Koenko olevani epäonnistunut äitinä? Kyllä, 500-prosenttisesti.

Myka on kertonut, ettei lapsen yksityisyyttä suojatakseen ole kertonut perheen kohtaamista vaikeuksista yleisölleen.

Lapsen lääketieteelliset tiedot olivat virheelliset

Tieto oli totaalinen yllätys, sillä Myka on julkaissut vuosien varrella useita videoita adoptioprosessista ja Huxleysta. Vuoden 2017 videossaan ennen adoptiota Myka kertoi nähneensä videoita Huxleysta ja kertoi lapsen juoksennelleen ja jutelleen videoilla "ikätasonsa mukaisesti". Nainen myös vakuutti, etteivät lapsen mahdolliset erityistarpeet ole ongelma.

– Hän on poikamme, siinä se. Emme tule vaihtamaan häntä toiseen tai palauttamaan häntä. Hän on poikamme, nainen kuvaili tuolloin.

Vuoden kuluttua adoptiosta Myka kertoi, että pari suunnittelee toisen lapsen tai sisarusparin adoptoimista, mahdollisesti Yhdysvalloista.

– Haluaisimme lapsen, joka on terve, ja joka jonain pävänä kykenee olemaan itsenäinen. Vain nämä kaksi asiaa ovat toivelistallamme, Myka kuvailee vuoden 2018 videolla.

Myka kuitenkin paljasti haastattelussa vuonna 2019, että Huxleyn lääketieteelliset tiedot olivat olleet virheelliset. Tällä oli Mykan mukaan autismi, aivovaurio ja muita vaikeita tiloja. Samana vuonna Staufferien perheeseen syntyi uusi vauva.

Kuva adoptiopäivältä. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

"Hän kukoistaa ja on hyvin onnellinen"

Huxley on nyt uudessa perheessä, joka sopii hänelle Staufferien mukaan täydellisesti.

– Hän kukoistaa ja on hyvin onnellinen, hänellä menee todella hyvin ja hänen uudella äidillään on lääketieteen ammattilaisen koulutus, ja he sopivat hyvin toisilleen, Myka kommentoi.

"Joidenkin ihmisten ei pitäisi adoptoida"

Staufferit saivat kuitenkin paljon kritiikkiä päätöksestään; moni jopa syytti heitä lapsen hylkäämisestä. 

– Joidenkin ihmisten ei pitäisi adoptoida. Kun adoptoit, sitoudut lapseen hänen tarpeistaan tai kamppailuistaan rippumatta. Adoptoitua lasta kohdellaan kuin biologista lasta, Laney Skinner napauttaa YouTubessa.

– Ette siis koskaan rakastaneet tuota lasta. Rakastitte ajatusta siitä, että saatte lapsen, Anthony Overton suomii Facebookissa.

– Jos hänen biologinen lapsensa saa autismidiagnoosin, hylkääkö hän tämänkin lapsen? nimimerkki Liz kirjoittaa Twitterissä.

Netissä on kritisoitu myös sitä, miksei pari kertonut Huxleyn vaikeuksista "yksityisyyden vuoksi", vaikka kuvasi lapsen muuta elämää sadoille tuhansille seuraajilleen avoimesti. Osa kyseenalaistaa, antaisiko ammattilainen oikeasti kenellekään ohjeeksi etsiä lapselle "paremmin sopivaa kotia". 

Vuonna 2019 Myka julkaisi kuvan Instagramissa ja kirjoitti toivovansa, että "autismista ja adptiotraumasta olisi olemassa manuaali", joka auttaisi käymään ne läpi. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Syytetään rahallisesta hyötymisestä

Paria on syytetty myös siitä, että he hyötyvät rahallisesti YouTube-sisällöistä, joilla Huxley esiintyy. Stauffereita vastaan perustettiin nettivetoomus, jossa YouTubelta vaaditaan kaikkien Huxley-aiheisten videoiden poistoa. Yli 20 000 ihmistä on allekirjoittanut vetoomuksen.

Stauffer Life -kanavalla on yli 300 000 seuraajaa, vaikka tilillä ei tällä hetkellä ole yhtään julkista videota. Mykan omalla tilillä on yli 700 000 seuraajaa. Buzzfeed Newsin mukaan Huxleyn tarinan kertominen nosti Mykan profiilia ja esimerkiksi varmisti hänelle useita mediaesiintymisiä ja sponsorisopimuksia.

Parin asianajaja kertoi tiedotteessa, että Huxleylle valittiin uusi perhe henkilökohtaisesti, eikä häntä annettu esimerkiksi sijaisperheeseen. Asianajajan mukaan lapsen sijoittamista uuteen perheeseen suosittivat asiantuntijat.

– Tämä on musertava uutinen kenelle tahansa vanhemmalle, asianajaja muotoili.

– He joutuivat pakotettuina tekemään vaikean päätöksen, joka on oikea ja rakastava asia tätä lasta kohtaan.

"En voi kuvitella luopuvani lapsesta, mutten voi tuomita"

Tukeakin on löytynyt. Moni kommentoija uskoo, että pari teki oikea päätöksen.

– Arvostan teitä niin paljon, että teillä oli rohkeutta tehdä näin sydäntäsärkevä ja vaikea päätös. Olette niin mahtavia vanhempia, teidän täytyi ensisijaisesti toimia oikein poikaa kohtaan, itsekin adoptoitu Rachel Lee kommentoi YouTubessa.

– Tunteeni ovat sekalaiset. En halua olla yhtään ilkeä. Mutta tuntuu hirveän pahalta tietää, että Huxleyn pitää aloittaa taas alusta. Sydämeni on murtunut. Mutta tämän sanottuani totean, ettei meillä ole aavistustakaan siitä, mitä oikeasti tapahtui, nimimerkki Cplus3 kirjoittaa.

– En voi kuvitella luopuvani lapsesta, mutten voi tuomita, koska en ole koskaan ollut teidän asemassanne. Sydämeni on teidän kaikkien ja tuon pienen pojan luona, Nicola Fraser sanoo.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja