Yo-tutkintoihin suunnitellaan uusi pisteytys – käytetään opiskelijavalinnoissa

Ylioppilastodistus ratkaisisi jatko-opiskelupaikan 2:03

Korkeakoulut valmistelevat ensi vuoden aikana suositukset ylioppilastutkinnon yhteisiksi pisteytysmalleiksi yhdessä Ylioppilastutkintolautakunnan kanssa, esittää opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä.

Pisteytysmalleja on tarkoitus käyttää uudistetussa opiskelijavalinnassa, jonka tulee työryhmän esityksen mukaan perustua pääsääntöisesti toisen asteen koulutuksen aikana hankittuun osaamiseen.

Tämä tarkoittaa käytännössä siirtymistä perinteisistä pääsykokeista todistusvalintoihin. Esityksen mukaan vuoteen 2020 mennessä pääosa opiskelijoista valitaan toisen asteen koulutuksen todistusten perusteella ja valtaosin ylioppilastutkinnon koetuloksien perusteella.

Työryhmä esittää erilaisia vaihtoehtoja, joiden avulla ylioppilastutkinnon arvosanat erottelisivat hakijoita riittävästi. Tutkinnon erottelukykyä voidaan esityksen mukaan parantaa esimerkiksi ottamalla valinnoissa käyttöön koekerran pisterajoista ja kokelaan pisteistä laskettu ”desimaali”, joka tarkentaa arvosanaa.

Toinen mahdollisuus olisi laskea kullekin kokelaalle ja koesuoritukselle koekertaan liittyvä prosenttiluku, joka kertoo kuinka suuri osa kirjoittaneista on saanut kokeessa tätä vähemmän pisteitä.

Myös tietoa kokelaan suorittamien valtakunnallisten kurssien määrästä voitaisiin hyödyntää.

Pääsykokeita, haastatteluita ja ennakkotehtäviä pitäisi esityksen mukaan käyttää vain sellaisissa tilanteissa, joissa ylioppilastutkinto ei kerro riittävästi valinnan kannalta olennaista tietoa. Esimerkiksi taide- ja kulttuurialoilla tarvitaan erilaisia näyttötehtäviä, kuten soittokokeita.

Työryhmä luovutti esityksensä tänään opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselle (kok.).

Ministeri nimitti työryhmän toukokuussa. Sen tavoitteena on ollut laatia toimenpiteitä, joilla ylioppilastutkintoa voisi hyödyntää paremmin korkeakouluvalinnoissa.

Hallitus linjasi ohjelmassaan, että korkeakoulujen olisi uudistettava valintakoemenettelyjään tarpeettomien välivuosien vähentämiseksi ja opintojen aloituksen aikaistamiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat