Esitys: Myös ammattikoulun todistus avaisi ovet korkeakouluun

Suomessa tulisi päästä korkeakouluun myös ammatillisen tutkinnon kautta, ehdottaa opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä. Esityksen mukaan sekä ylioppilastutkinnosta että ammattikoulun tutkinnosta olisi hyötyä valinnoissa.

Nykyisin vain ylioppilastutkinto tuo pisteitä korkeakouluun pyrkijälle. Jos nyt valmistunut ehdotus toteutuu, ammatillisen perustutkinnon todistuksella voisi päästä suoraan korkeakouluun. Lisäksi niin ylioppilaat kuin ammattikoulun käyneet voisivat osallistua valintakokeisiin.

Erillisiä kiintiöitä ei ammatillisen tutkinnon tehneille esityksen mukaan tarvita.

Työryhmä luovutti raporttinsa opetusministeri Sanni Grahn-Laasoselle (kok.) keskiviikkona.

Ammatillisen koulutuksen arvosanat eivät perustu ylioppilastutkinnon tavoin valtakunnalliseen, yhdenmukaiseen arviointiin. Siksi on työryhmän mukaan tärkeää varmistaa arvioinnin yhdenmukaisuus.

"Valintakokeet säilytettävä"

Suomen ylioppilaskuntien liiton SYL:n puheenjohtaja Riina Lumme painottaa, että valintakokeet pitää säilyttää korkeakoulujen opiskelijavalinnassa myös vastedes. Hänen mukaansa kuulostaa "hieman erikoiselta", että ammattikoulun tutkintotodistus voisi avata suoraan tien korkeakouluun.

– Yo-tutkinnon ja ammatillisten perustutkintojen sisällöt poikkeavat toisistaan aika paljon, Lumme muistuttaa.

Suomen ammattiin opiskelevien liitto Sakki pitää nyt tulleita esityksiä tervetulleina.

– Tässä palattaisiin aiempaan, tasa-arvoiseen järjestelmään, jossa myös ammatillinen tutkinto oli väylä korkeakouluun, sanoo Sakki ry:n puheenjohtaja Jasmina Khabbal.

Työryhmä myös muun muassa esittää, että ammatillisten perustutkintojen arviointiasteikko laajennetaan viisiportaiseksi.

– Tuo on hyvä ehdotus. Nykyinen kolmiportainen arvostelu ei ole riittävä, Khabbal lisää.

Hän on Lumpeen kanssa samaa mieltä siitä, että valintakokeet pitää säilyttää yhtenä porttina korkeakouluopintoihin.

– Ammatillisessa koulutuksessa on myös paljon aikuisopiskelijoita. Valintakokeet takaavat, että hekin voivat hakea jatko-opintoihin myös myöhemmin. Lisäksi on syytä huomata, että tutkintojen todistukset ovat muuttuneet paljon viime vuosina.

Sekä Lumme että Khabbal kannattavat myös sitä, että pääsykokeita muutetaan mittamaan enemmän soveltuvuutta ja motivaatiota. Näin rankka faktojen pänttääminen vähenee.

 

Lue myös:

    Uusimmat