Harley-Davidson joutui päästökohuun – maksaa yli 10 miljoonan rapsut

Harley-Davidson on joutunut pinteeseen myytyään Harrikka-omistajille jälkiasenteisia osia, joiden takia moottoripyörien päästöarvot ovat nousseet laittomalle tasolle.

Harley-Davidsonin myymät viritysosat käyvät yhtiölle kalliiksi. Ympäristöviranomaiselle maksettavaa sakkoa tulee 12 miljoonaa dollaria, noin 10,6 miljoonaa euroa. H-D joutuu maksamaan lisäksi kolmen miljoonan dollarin verran yleiseen ilmanlaadun parantamiseen tähtäävään työhön.

Kielletyiksi määrättyjen osien asentamisen jälkeen moottoripyörien tehot nousevat, mutta päästöarvot ylittävät ympäristöviranomaisen asettamat rajat.

H-D myi "super tuner"-osia pyöriinsä 340 000 erää yli 20 vuoden aikana ja laittomia päästöarvoja ne ovat aiheuttaneet vuoden 2008 mallisista "Harrikoista" alkaen.

Harley-Davidson ei myönnä syyllisyyttään ja on eri mieltä oikeuspäätöksen tulkinnan kanssa. H-D:n mielestä osasarja oli tarkoitettu vain kisakäyttöön. Viranomaisen mukaan on laitonta virittää katsastettua ajoneuvoa näin, vaikka sillä ajettaisikin vain suljetulla alueella.

EPA:n mukaan suurin osa viritysosista oli käytössä yleisillä teillä ajettavissa moottoripyörissä.

Yhdysvaltain hallituksen mukaan myydyt laitteistot rikkovat liitovaltion "Clean Air Actia", lakia puhtaammasta ilmasta.

Mikäli H-D-omistaja ei poista pyörästään asennettua virityspakettia, joutuu Harley lopettamaan koko moottoripyörän takuun.

Harleyta syytetään myös 12 600 päästöarvoiltaan laittoman pyörän myymisestä.

Harley-Davidsonin osake on laskenut noin kymmenen prosenttia kohun aikana.

Lue myös:

    Uusimmat