Ylistys Suomelle kesäloman alkajaisiksi: Musiikkiluokka laulaa Finlandian keskellä järveä – tästä videosta saat kylmät väreet!
Tamperelaisen musiikkiluokan kanoottiretki sai taiteellisen käänteen, kun opettaja ei malttanut jättää upeaa tilaisuutta käyttämättä. Leirikoulun kanoottiretken ohjaaja oli käskenyt oppilaat kanooteissaan riviin, kun musiikinopettajalla välähti: Lauletaan Finlandia, neliäänisesti, tyynen järven kantaessa ääntä ympärilleen.
Tampereen Wivi Lönnin koulun 9D-luokka oli leirikoulussa Eerikkilässä alkuviikon. Mukana oli musiikinopettaja Tomi Pelli, joka sai tiistai-aamuisella kanoottiretkellä ikuistettua kännykkäänsä kylmiä väreitä aiheuttavan videon.
– Vetäjät laittoivat kanootit rinta rinnan yhteen. Olin omassa kanootissani ja tajusin, että ei hitsi, me olemme esiintyneet viime vuonna monta kertaa neliäänisesti Finlandian kanssa. Huusin nuorille, että sopisiko Finlandia, Pelli kertoo ja nauraa.
Ja sehän sopi. Pelli antoi A-duurin alkuäänet, nappasi kännykän vasempaan käteen ja johti kuoroa oikealla. Aurinko paahtoi kirkkaalta taivaalta, ja lämpötila hipoi kolmeakymmentä.
– Järvi oli aivan tyyni, se soi ihan fantastisesti. Ääni oli veden kanssa yhtä.
Eikä luonnon ja äänten huvittelu jäänyt siihen. Seuraavaksi ohjaajat laittoivat kanootit karuselliksi, jolloin luokka kajautti ilmoille California dreaming -kappaleen.
Katso upea Finlandia-hymni luonnon helmassa esitettynä yllä olevalta videolta!
Uusimmat
-
17:46
MTV seuraa: Leijonat pyörittää Itävaltaa – Oliver Kapanen niittasi taas!
-
17:45
Nigerian-matka oli herttuatar Meghanille hyvin merkityksellinen – tämä oli reissun paras anti
-
17:44
Leijonien MM-ensikertalainen tekee mitä tahtoo – maalipörssin kärjessä tapahtuu kovia
-
17:37
Traficom: 65 000 autonomistajien tietoja päätynyt vääriin käsiin
-
17:34
Lääkäriliitto vastustaa edelleen eutanasian laillistamista – arvioidaan avaavan arvaamattomia kehityskulkuja
-
17:30
Takaa hyvän elämänlaadun vanhemmiten: Tässä iässä naisen kannattaa aloittaa liikunta
-
17:07
Ficon ampumistapaus vahvistaa Ukrainan tukemiseen kriittisesti suhtautuvia puolueita, arvioi tutkija
-
16:44
Vantaan Pähkinärinteestä löytyi vainaja
-
16:36
Turun Metsämäessä palaa jätekasa – alueella liikkumista kehotetaan välttämään
-
16:34
Näyttelijä Jessica Öystilää syytetään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta
-
16:33
Urheilutähti piti puheen opiskelijoille – naisille suunnatusta osuudesta nousi kohu
-
16:30
Tempparit-pari Joni ja Jonna saivat perheenlisäystä
-
16:29
Hollantilainen nainen saamassa eutanasian henkisen kärsimyksen vuoksi: "Minulla on kumppani, perhe ja ystäviä"
-
16:10
Voiko tämä olla totta? Chloe muuttuu silminnähden nuoremmaksi kasvoteippien avulla
-
16:09
Slovakian Fico edelleen teho-osastolla – epäilylle syytteet murhan yrityksestä
-
16:06
Slovakian pääministeriä ampuneen naapuri järkyttyi teosta: "Hän on fantastinen mies, en voi ymmärtää tätä"
-
15:35
Kylmä kevät viivästyttää viljelyitä – kuinka käy uusien perunoiden?
-
15:25
Suora lähetys kello 16: Miten käy koulutuksen ja tutkimuksen? Katso Helsingin yliopiston eurovaalitentti
-
15:19
Tässäkö syy Leijonien ykkösketjun ongelmiin? Asiantuntijalta merkitsevä huomio NHL-avusta: "Miettiikö hän tällä hetkellä liikaa"
-
15:11
Ukrainan sotilas avautuu: "Ei ensimmäistä puolustuslinjaa, se oli petos" – jalkaväen kuvaama video näyttää Harkovan hyökkäyksen ensihetket
-
Lataa lisää