Yliopistotutkimukset järkyttävät Australiassa: Tukehduttivat koiria, elvyttivät ja tappoivat uudelleen

Australiassa eläinaktivistit ovat tuominneet ankarasti Monashin yliopiston tutkimukset, joissa on tukehdutettu vinttikoiria sydäntutkimusta varten.

Tutkimuksissa tukehdutetuilta koirilta irrotettiin näiden sydämet tarkoituksena selvittää, kuinka kauan sydämet säilyvät elinluovutuksen jälkeen. Kokeessa käytettyjä koirille oli myös palautettu elimiä ennen lopullista eutanasiaa. Tapauksesta kertoo muun muassa Sydney Morning Herald.

Fairfax Median näkemien tutkimusdokumenttien mukaan koirat oli nukutettu koko operaation ajaksi.

Tutkimuksia varten tukehdutettiin 12 englanninvinttikoiraa, joilta sitten poistettiin leikkauksessa sydän. Sydämet palautettiin koiriin uudessa operaatiossa, jonka jälkeen koirat elvytettiin tarkkailua varten. Tämän jälkeen koirat nukutettiin lopullisesti.

Eläinaktivistit ovat tuominneet kokeet järkyttävinä ja kyseenalaistaneet, voiko tutkimuksen tuloksia ylipäätään soveltaa ihmisleikkauksiin.

Eläinsuojelujärjestö Humane Research Australian johtaja Helen Marston pitää tutkimusta tavattoman julmana, koska koirat tapetaan sen aikana kahteen kertaan.

– Ihmiset kuvittelevat, että tällaisia asioita tapahtui kauan sitten tai ehkä jossain kaukana ulkomailla, mutta näitä kokeita tehdään täällä juuri nyt silmiemme alla, Marston kommentoi.

– Ja aika monet niistä maksetaan verorahoillamme.


Lue myös:

    Uusimmat