Yli tuhat palomiestä käy taistoa maastopaloja vastaan Portugalissa

Räjähdysmäinen metsäpalo on johtanut ainakin 62 ihmisen kuolemaan Portugalissa 1:53
Video: Kaksi vuotta sitten saman alueen maastopaloissa kuoli kymmeniä ihmisiä.

Yli tuhat palomiestä taisteli sunnuntaina Keski-Portugalissa riehuvia maastopaloja vastaan. Palomiehet lähetettiin tukahduttamaan kolmea maastopaloa vuoriselle ja metsäiselle Castelo Brancon -alueelle, joka sijaitsee noin 200 kilometriä pääkaupunki Lissabonin pohjoispuolella.

Noin 20 helikopteria ja lentokonetta oli mukana sammutustehtävissä lauantaina, mutta yön tultua lentäminen alueella muuttui mahdottomaksi.

Armeija kertoi tiedotteessa lähettäneensä alueelle 20 sotilasta sekä koneistoa pelastusviranomaisten avuksi. Armeijan joukot avaavat reittejä, jotta pelastushenkilöstö pääsee liikkumaan alueella.

Alueelta on evakuoitu helikopterilla ainakin yksi siviili Lissaboniin, kertoi alueen pelastuspalvelun johtaja Luis Belo Costa. Evakuoitu oli loukkaantunut vakavasti.

Hänen lisäkseen ainakin seitsemän palomiestä oli loukkaantunut alueella. Kolme näistä sai vammoja, kun heidän paloautonsa törmäsi toiseen vastaavaan pelastusajoneuvoon.

Useita valtaväyliä on suljettu ja kyliä on evakuoitu varotoimena, kertoi pelastuspalvelu.

Presidentti Marcelo Rebelo de Sousa ilmaisi viestissä tukensa sadoille palomiehille, jotka taistelevat "tulipalojen vitsausta" vastaan.

Kovat tuulet ovat yllyttäneet paloja ja levittäneet niitä kolmeen eri suuntaan lauantai-iltapäivästä lähtien. Yhteensä kuudella alueella Keski- ja Etelä-Portugalissa on erittäin korkea maastopalovaara.

Portugal on edelleen järkyttynyt samalla alueella kaksi vuotta sitten roihunneiden valtavien maastopalojen vuoksi. Vuonna 2017 kymmeniä ihmisiä tappaneet palot ovat saaneet viranomaiset ryhtymään nyt varotoimenpiteisiin.

 

Lue myös:

    Uusimmat