Portugalin tuhoisia metsäpaloja epäillään tahallaan sytytetyiksi, poliisi pidättänyt 55-vuotiaan miehen – yksittäiset roihut syttyivät tunnin sisällä toisistaan

Portugalissa riehuvat metsäpalot saavuttivat sunnuntai-iltana asuinalueet 2:31

Portugalissa riehuvat metsäpalot saavuttivat sunnuntai-iltana asuinalueet, ja asukkaat joutuivat suojelemaan talojaan vesiämpäreiden avulla. Kovat tuulet ovat nopeuttaneet liekkien leviämistä.

Yksi kolmesta lauantaina syttyneestä metsäpalosta palaa yhä Castelo Brancon kaupungissa noin 225 kilometrin päässä pääkaupungista Lissabonista.

Portugalin viranomaisten mukaan joitain taloja on tuhoutunut, mutta tarkkaa lukumäärää ei annettu. 

Sisäministeri Eduardo Cabritan mukaan poliisi on aloittanut tutkinnan paloista. Hänen mukaansa paikallisen poliisin mielestä oli epäilyttävää, että kaikki toisistaan erilliset palot syttyivät tunnin sisällä, kello 14.30–15.30 lauantai-iltäpäivällä samalla alueella.

Portugalin viranomaiset ovat keränneet maastosta todisteita ja ihmisen tekemiä esineitä, jotka saattavat liittyä palojen syttymiseen. Poliisi on pidättänyt 55-vuotiaan miehen Castelo Brancassa epäiltynä palojen sytyttämisestä. 

Paloa ei ole vielä saatu hallintaan

Lauantaina syttyneissä paloissa on loukkaantunut 30 henkilöä, joista yksi vakavasti. Noin 870 pelastajaa on osallistunut sammutustöihin.

Useat asuinalueet Santaremin ja Castela Brancon kaupungeissa ovat yhä korkea riski palojen leviämiseen. Viranomaiset toivoivat saavansa palon hallintaan yön aikana, mutta maanantaina lämpötilan odotetaan kohoavan 35–38 asteeseen, mikä ei helpota sammuttajien työtä.

Savupilvet ovat olleet näkyvissä Espanjan maarajalle saakka.

EU:n pelastuspalveluasioiden ja humanitaarisen avun operaatioiden komissaari Christos Stylianides sanoi Twitterissä, että tilannetta seurataan tiiviisti ja EU on varautunut auttamaan tarvittaessa. 

Lue myös:

    Uusimmat