Yli 30 ihmistä kuollut Afganistanissa – bussi törmäsi tienvarsipommiin, kaikki kuolleet siviilejä

Afganistanissa on tehty toimittajiin kohdistunut pommi-isku 1:24
Huhtikuussa 2018 uutisoitiin toimittajiin kohdistuneesta pommi-iskusta Afganistanissa.

Taleban ei ole ilmoittautunut iskun tekijäksi.

Afganistanissa yli 30 ihmistä on kuollut ja yli 10 loukkaantunut matkustajabussin törmättyä tienvarsipommiin, kertoo paikallinen viranomainen.

Isku tapahtui Kandaharin ja Heratin välisellä maantiellä aamukuuden maissa paikallista. Farahin maakunnan edustajan Muhibullah Muhibin mukaan kyseessä olisi talebanien asettama pommi.

Muhibin mukaan kaikki kuolleet ovat siviilejä, lähinnä naisia ja lapsia. Farahin maakunnan kuvernöörin edustaja Farooq Barakzai on vahvistanut uhrien lukumäärän, mutta hänen mukaansa uhriluku voi vielä nousta.

Taleban ei tuoreeltaan kertonut olleensa iskun takana.

YK julkisti eilen raportin, jonka mukaan kuolleiden lukumäärä Afganistanin sodassa on laskenut 27 prosenttia vuoden 2019 alkupuoliskolla verrattuna samaan ajanjaksoon viime vuonna.

Tästä huolimatta alkuvuonna siviilejä kuoli yli 1 300 ja loukkaantui yli 2 400. Siviiliuhreista melkein kolmasosa oli lapsia.

YK kertoi myös, että Yhdysvallat ja hallitusta tukevat joukot ovat alkuvuonna aiheuttaneet enemmän siviilien kuolemia kuin talebanit ja muut kapinallisryhmät.

Raportin yhteydessä linjattiin myös, että pyrkimykset väkivallan vähentämiseksi ovat liian vähäisiä.

Väkivaltaisuuksien odotetaan lisääntyvän

Väkivaltaisuuksien on odotettu lisääntyvän lähiaikoina sen jälkeen, kun Afganistanissa alkoi tällä viikolla presidentinvaalien virallinen kampanjakausi. Vaalit on tarkoitus järjestää syyskuun lopulla.

Ainakin 20 kuoli ja 50 loukkaantui sunnuntaina, kun itsemurhahyökkääjä ja asemiehet hyökkäsivät maan pääkaupungissa Kabulissa sijaitsevaan Vihreä trendi -puolueen toimistoon.

Puoluetta johtaa maan entinen sisäministeri Amrullah Saleh, joka on tulevissa vaaleissa istuvan presidentin Ashraf Ghanin varapresidenttiehdokas.

Samaan aikaan osapuolet ovat lisänneet keskustelua rauhan edistämiseksi, ja Yhdysvallat on käynyt suoria neuvotteluja talebanien kanssa.

Afganistanin rauhanasioiden ministeri Abdul Salam Rahimi kertoi viikonloppuna, että maan hallinto valmistautuu suoriin neuvotteluihin talebanien kanssa.

AFP:n mukaan uutistoimiston diplomaattilähteet ovat kertoneet, että keskustelujen olisi määrä alkaa elokuun 7. päivänä Norjan pääkaupungissa Oslossa.

Lue myös:

    Uusimmat