Ainakin viisi kuoli räjähdyksessä Kabulissa – kuolleiden joukossa sekä siviilejä että Talebanin edustajia

MTV tapasi Kabulissa lapsensa Yhdysvaltain epäonnistuneessa iskussa menettäneen perheen 2:09
Katso myös: MTV tapasi Kabulissa lapsensa Yhdysvaltain epäonnistuneessa iskussa menettäneen perheen

Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa tapahtuneessa räjähdyksessä on kuollut siviilejä, kertoo maassa valtaa pitävän Taleban-liikkeen edustaja Zabihullah Mujahid Twitterissä. Tviitin mukaan räjähdys tapahtui moskeijan sisäänkäynnin lähettyvillä.

Mujahid ei avannut alkuperäisessä tviitissään räjähdyksen tarkkaa uhrilukua, vaan puhui useista kuolonuhreista.

Sisäministeriön edustaja Qari Sayed Khosti kertoi tämän jälkeen uutistoimisto AFP:lle, että heidän tietojensa mukaan kaksi siviiliä olisi saanut surmansa räjähdyksessä, minkä lisäksi kolme olisi haavoittunut.

Sittemmin kuolonuhrien määrä näyttää kuitenkin kasvaneen aiemmasta, sillä nimettä asiaa AFP:lle kommentoinut kulttuurikomission virkamies kertoo viiden ihmisen kuolleen ja 11 haavoittuneen. Hänen mukaansa kuolleiden joukossa on sekä siviilejä että Talebanin edustajia.

– Olemme myös ottaneet kolme ihmistä kiinni räjähdykseen liittyen, hän lisäsi.

Virkamiehen mukaan räjähde oli asetettu moskeijan sisäänkäynnille ja räjäytettiin, kun ihmiset olivat poistuneet moskeijassa pidetystä rukousseremoniasta.

Zabihullah Mujahid oli eilen kertonut sosiaalisessa mediassa, että hänen kuolleelle äidilleen pidetään sunnuntaina moskeijassa rukousseremonia ja että kaikki ovat tervetulleita osallistumaan.

Uutistoimisto AFP:n toimittajat Kabulissa kertovat kuulleensa räjähdyksen ja ampumisen ääniä. Lähistöllä ollut kauppias on sanonut AFP:lle Talebanin sulkeneen tien hieman ennen räjähdystä rukousseremonian vuoksi.

Ambulanssien nähtiin kiidättävän räjähdyksessä haavoittuneita sairaalaa kohti. Sairaala kertoi Twitterissä, että neljä ihmistä saa hoitoa.

AFP:n toimittajat kertoivat nähneensä, kuinka lääkintähenkilöstö odotti sairaalan ulkopuolella, kun paikalle saapui ihmisiä verentahrimissa vaatteissa.

Taleban järjesti voimannäytteen

Maassa elokuussa vallan kaapanneen äärijärjestö Talebanin tukijat ja korkea-arvoiset edustajat järjestivät sunnuntaina ensimmäisen suurtapahtumansa. Moskeijan lähettyvillä tapahtunut räjähdys varjosti kuitenkin voimannäytettä ja oli kärkevä osoitus siitä, ettei vallanvaihdos ole tuonut loppua väkivallalle 20 vuotta kestäneen sodan jälkeen.

Järjestö otti pääkaupungin haltuunsa seitsemän viikkoa sitten. Taleban ajettiin Kabulista vuonna 2001 Yhdysvaltain johtamassa operaatiossa, joka seurasi saman vuoden syyskuussa Yhdysvalloissa tehtyjä terroristi-iskuja.

Yksikään valtio ei ole vielä tunnustanut islamistien hallintoa, mutta heidän otteensa maasta on voimistumaan päin.

Kabulilaissairaalalle saapuvien Taleban-taistelijoiden kerrottiin luovuttaneen aseensa ja suojapanssarinsa ennen kuin he pääsivät luovuttamaan verta.

Räjähdys tapahtui vain hieman sen jälkeen, kun Talebanin väliaikaishallinto järjesti kokoontumisensa hieman pääkaupungin ulkopuolella.

Luvattomat mielenilmaukset on kielletty maassa ja protestit ovat huvenneet. Useat mielenilmaukset ovat olleet naisten johtamia ja niissä on vastustettu vallan ottanutta Talebania. Järjestö tunnetaan muun muassa tiukasta suhtautumisestaan naisten oikeuksiin.

Taleban ei olekaan antanut valtaansa vastustavien kokoontua, ja se on myös tukahduttanut ainakin yhden protestin väkivaltaisesti. Hallinto on varoittanut ryhtyvänsä oikeustoimiin kokoontumiskieltoa rikkovia vastaan.

Äärijärjestön edustajat ylistivät itsemurhapommittajia

Sunnuntaisessa Taleban-myönteisessä mielenilmauksessa ei naisia nähty, vaan tapahtumaan osallistui noin 1  500 miestä ja poikaa.

– Tämä on päivä, jota olemme odottaneet, sanoi maan uusi pakolaisministeri Khalil Haqqani, jonka Yhdysvallat julisti terroristiksi vuonna 2011 ja josta on luvattu viiden miljoonan dollarin suuruinen palkkio.

– Olemme saavuttaneet tavoitteemme, mutta se vaatii turvaamista, hän kertoi paikalle saapuneille.

Haqqanin ympärille oli kokoontuneena taisteluvarustukseen sonnustautuneita Taleban-taistelijoita. Järjestön johtavat virkamiehet ja komentajat pitivät puheita juhlien voittoja Yhdysvalloista ja ylistäen itsemurhapommittajia.

Haqqani lepuutti kivääriään puhujan pönttöä vasten ja julisti Afganistanilla olevan edessään valoisa tulevaisuus, vaikka kansainväliset tukijat ovat hylänneet maan.

– Neuvoni maailmalle on jättää Afganistan Afganistanille, hän jatkoi.

Yhdysvallat, Euroopan maat sekä muut ulkovallat, jotka tukivat Afganistanin aiempaa hallintoa, ovat varoittaneet, etteivät aio tunnustaa uutta Taleban-hallintoa, ellei hallintoon päästetä osalliseksi kattavampaa joukkoa ihmisiä. Uusi hallinto koostuu nykyisellään lähinnä kovaa linjaa edustavista henkilöistä, eikä hallinnossa ole lainkaan naisia.

Kabulin vaurioitunutta lentokenttää yritetään saada käyttönkuntoon – MTV:n raportti Afganistanista 2:19
Kabulin vaurioitunutta lentokenttää yritetään saada käyttönkuntoon – MTV:n raportti Afganistanista

Lue myös:

    Uusimmat