Yli 200 junavuoroa lisää viikossa – opiskelijoille ja työntekijöille

Liikenne- ja viestintäministeriö ja VR ovat sopineet junien velvoiteliikenteestä vuodelle 2017.

VR olisi halunnut sopimuksen vuoden 2019 loppuun asti.

Ministeriön mukaan sopimus tehdään vuodeksi kerrallaan, koska ministeriössä valmistaudutaan parhaillaan rautateiden henkilöliikenteen avaamiseen kilpailulle.  

– Pidempi sopimus olisi ollut varmempi työntekijöillemme, mutta erityisesti asiakkaille, kunnille ja sidosryhmille, sanoo VR:n matkustajaliikenteen johtaja Maisa Romanainen.  

Sopimus lisää kaukoliikenteeseen 80 junavuoroa ja Etelä-Suomen lähi- ja taajamajunaliikenteeseen 159 vuoroa viikossa. Se noudattelee pitkälti VR:n ehdotusta, joka sisälsi lähes 200 lisävuoroa viikossa.

Junavuorot painottuvat työmatkaliikenteeseen sekä opiskelijoiden käyttämiin reitteihin.  

Esimerkiksi Lahti-Riihimäki-välille palautetaan tunnin vuoroväli, joten reitille tulee 110 junavuoroa lisää viikossa. Väleille Helsinki-Riihimäki ja Helsinki-Lahti lisätään vuoroja aamuihin, iltoihin ja viikonloppuihin. Yhteensä väleille tulee 25 lisävuoroa viikossa.  
Kaukoliikenteessä esimerkiksi Tampereen ja Keuruun välinen junaliikenne palautetaan entiselle tasolleen 40 vuoroon viikossa.

Uudet vuorot joulukuusta alkaen  

Kaukoliikennemonopolin vastineeksi VR:n pitää liikennöidä tappiollisia vuoroja velvoiteliikenteenä enintään 20 miljoonan euron edestä vuodessa.

Liikenne- ja viestintäministeriön yksikön johtaja Sabina Lindström sanoo, että tällä suunnitelmalla VR:n tappiot velvoiteliikenteestä ovat noin 20 miljoonaa euroa.  

Velvoiteliikenteen uudet vuorot liikennöidään joulukuun 11. päivä alkaen. Velvoiteliikenteen lisäksi valtio ostaa VR:ltä junavuoroja, jotka eivät markkinoilla menesty. Ostoliikenteeseen on varattu ensi vuodelle 30 miljoonaa euroa.  

VR kertoo parantavansa myös kaupallisen liikenteen yhteyksiään.

Esimerkiksi Helsingin ja Oulun väli taittuu alle viiteen ja puoleen tuntiin. Kirkkonummella ja Pännäisissä juna pysähtyy jatkossa useammin.  

Lue myös:

    Uusimmat