Ylen MOT: Hus-päällikkö puuttui laittomina pitämiinsä hankintoihin – siirrettiin syrjään tehtävästään ja palkkaa alennettiin

Miksi koronaluvut ovat niin kovassa nousussa, ja mitä asiasta pitäisi ajatella? HUSin Lehtonen kommentoi suorassa lähetyksessä 9:49
Katso video: HUSin Lasse Lehtonen kertoo miksi koronaluvut ovat niin kovassa nousussa, ja mitä asiasta pitäisi ajatella?

Ylen mukaan osapuolet sopivat asian hieman ennen käräjille menoa.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus) työskennellyt päällikkö siirrettiin syrjään tehtävästään sen jälkeen, kun hän oli kiinnittänyt huomiota epäselviin hankintoihin, kertoi Ylen MOT-toimitus maanantaina.

Ylen mukaan päällikkö piti ilman kilpailutusta tehtyjä tietojärjestelmähankintoja laittomina. Kun päällikkö otti asian esille, hän joutui vaikeuksiin työpaikallaan.

Päällikkö alennettiin suunnittelijaksi ja hänen kuukausipalkkaansa leikattiin lähes 900 eurolla, Yle kertoi. Lopulta päällikkö irtisanoutui Husista helmikuussa 2019.

Ylen mukaan syyttäjä haki päällikön esimiehelle tuomiota työturvallisuusrikoksesta. Kyse oli Ylen mukaan työpaikkakiusaamiseksi kuvaillusta toiminnasta, joka kohdistui esimiehen alaisena toimineeseen päällikköön.

Asiaa oli tarkoitus käsitellä käräjäoikeudessa kesäkuussa, mutta osapuolet pääsivät sopimukseen asiassa hieman ennen sitä, Yle kertoi.

Ylen artikkeli perustuu poliisin esitutkintapöytäkirjaan. Osapuolet eivät kommentoineet tapausta Ylelle.

Poliisi aloitti esitutkinnan Husin hankintasotkusta

STT kertoi kesäkuussa, että poliisi on aloittanut esitutkinnan Husin vuosia jatkuneesta hankintasotkusta. Poliisi on tutkinut asiaa epäiltynä virkavelvollisuuden rikkomisena. Helsingin poliisista sanottiin STT:lle kesäkuussa, että ketään yksittäistä henkilöä ei vielä tässä vaiheessa epäillä.

Ylen tietojen mukaan laajempi hankintoja koskeva tutkinta sai alkunsa työpaikkakiusaamiseen liittyvästä tutkinnasta, josta Yle uutisoi maanantaina.

Hus ei ole päässyt eroon säännöstenvastaisista hankinnoistaan, STT kertoi kesäkuussa. Toukokuun päätteeksi valmistuneen raportin mukaan Husissa on vuosina 2019–2021 tunnistettu yhteensä noin 300 säännöstenvastaista hankintaa. Tuoreimmat sopimuksettomat tai kilpailuttamattomat ostot on löydetty tänä vuonna, eikä kaikkia ollut raportin mukaan vieläkään tunnistettu.

Lue myös:

    Uusimmat