Ylen kutsu äärioikeistolle poiki kunnon A2-boikotin

Useampi poliitikko kieltäytyi osallistumasta Ylen A2-iltaan keskiviikkona. Kansanedustajat Jani Toivola (vihr.) ja Nasima Razmyar (sd.) peruuttivat osallistumisensa jo alkuillasta. Keskusteluillan teemana oli turvattomuus ja maahanmuutto.

Vihreiden kansanedustajat Outi Alanko-Kahiluoto ja Ozan Yanar kieltäytyivät kutsusta tuurata keskustelijoita. Myös vihreiden entinen kansanedustaja Oras Tynkkynen kertoi saaneensa kutsun ohjelmaan, mutta kieltäytyneensä. Vihreiden kansanedustaja Olli-Poika Parviainen kertoi Twitterissä Ylen tavoitelleen häntä hänen ollessaan kiinni tilaisuuksissa. Parviainen kirjoitti tukevansa Razmyaria ja Toivolaa.

Lisäksi sosiaalidemokraattien kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja Sanna Marin kertoi Twitterissä kunnioittavansa Razmyarin ja muiden päätöstä olla osallistumatta ohjelmaan.

Razmyaria saapui tuuraamaan sosiaalidemokraattien kansanedustaja Ville Skinnari.
– Halusin tänään sitä, että katsotaan eteenpäin ja tulevaisuuteen, Skinnari kommentoi päätöstään lähetyksen alussa.

FDL kutsuttiin keskusteluiltaan

Kansanedustajat Nasima Razmyar ja Jani Toivola ilmoittivat jättävänsä ohjelman väliin, koska sen vieraana on myös äärioikeistolaisen Finnish Defence League FDL:n puheenjohtaja.

Kutsusta kieltäytyneet vastustivat asettumista toiseksi ääripääksi keskustelussa.
Nasima Razmyar perusteli kieltäytymistään Facebookissa sillä, että rasistiset ja syrjivät liikkeet tai ideologiat eivät voi olla tasavertainen ääni muiden keskustelijoiden joukossa. Razmyar kirjoitti keskustelevansa mielellään maahanmuutosta ja siihen liittyvistä ongelmista.

– Se ei kuitenkaan ole aidosti mahdollista sellaisten henkilöiden kanssa, jotka jo lähtökohtaisesti kieltävät yhden uskontoryhmän ihmisarvon. Se ei ole mahdollista lähetyksessä, joka selvästikään ei pyri asialliseen ja tolkun keskusteluun, vaan haluaa turvata katsojamäärät vastakkainasettelulla.

Myös Suomen Somalia-verkoston puheenjohtaja Saido Mohamed jäi pois lähetyksestä, hän kertoi Facebookissa.


Lue myös:

    Uusimmat