Yleisurheilulegendalta kova väite MM-kisojen hirmuisesta maailmanennätyksestä: "En usko näihin aikoihin"

Katso videolta Amusanin hirmurykäisyt 100 metrin aidoissa.

Nigerian Tobi Amusan juoksi 100 metrin aitajuoksun uuden maailmanennätyksen 12,12 yleisurheilun MM-kisojen välierässä Yhdysvaltojen Eugenessa. Nelinkertainen olympiavoittaja Michael Johnson ei usko aikojen pitävän paikkaansa.

Amusan paineli MM-finaalissakin kovaa, sillä hän juoksi tuulituloksen 12,06. Alkuerissä oli kulkenut myöskin koviten (12,40). Amusanin välierässä nähtiin peräti kaksi kauden parasta, kolme omaa ennätystä ja kaksi maan ennätystä. Samasta erästä tulivat myös aikavertailun kautta finaaliin päässeet juoksijat. 

Kokonaisuudessaan välierissä juostiin viisi maan ennätystä ja kahdeksan omaa ennätystä. Urallaan 12 arvokisakultamitalia voittanut Johnson kertoi Twitterissä, että on epäileväinen tuloksien todenperäisyyden suhteen.

– En usko näihin aikoihin. Maailmanennätys rikki 0,08 sekunnilla! Kaksitoista omaa ennätystä, viisi maan ennätystä ja Cindy Sember totesi oman sekä maan ennätyksensä jälkeen, että hän luuli olleensa hidas. Kaikki urheilijat olivat järkyttyneitä. Kakkoserässä näimme ensi voittoajan 12,53. Muutamia sekunteja myöhemmin se oli 12,43. Yhdellä sadasosalla korjaaminen on normaalia, ei kymmenyksellä, Johnson kirjoitti.

Amusanin välierässä tuulta oli mittarin mukaan 0,9 metriä myötäistä. Finaalissa lukema oli 2,5 metriä sekunnissa. MM-mitaleille mestari Amusanin jälkeen tulivat Jamaikan Britany Anderson (hopeaa) ja Puerto Ricon Jasmine Camacho-Quinn (pronssia).

Lue myös:

    Uusimmat