Vaikka jo kuntosalille raahautuminen on tärkeä askel kohti liikunnallisempaa elämäntapaa, olisi tärkeää kiinnittää huomiota pikkuseikkoihin, joiden kohdalla on yllättävän helppo tehdä kuntosalilla – ja kuntosaliharjoittelun jälkeen – virheitä.
Moni innostuu etenkin alkuvuodesta treenaamaan kuntosalilla. Kiinnittämällä huomiota oikeisiin seikkoihin voi tottumattomampi liikkuja saada kuntosaliharjoittelusta paljon enemmän irti.
Näihin virheisiin monet sortuvat kuntosalilla:
Liian kevyet painot
Vaikka osa ymmärtää, kuinka hyödyllistä voimaharjoittelu on, pelkäävät toiset jopa käsipainoja liian suuriksi kasvavien lihasten vuoksi. Voimaharjoittelu voi olla tärkeä työkalu vartalon muokkaamisessa ja lihasvoiman parantamisessa. Mikäli kehitystä omassa kehossa toivoo tapahtuvan, tulisi kuntosalilla tehdä liikkeiden toistoja niin monta, että lihakset väsyvät – tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että naiset muuttuisivat lihaskimpuiksi.
Liikkeiden rajoittaminen
Liki jokaisessa cardio-laitteessa kuten juoksumatossa ja crosstrainerissa on käsille tangot, joista voi pitää kiinni – ja moni tekeekin harjoitellessaan näin. Tämä ei kuitenkaan ole suositeltavaa, sillä pitämällä tuista kiinni vähentää tasapainoon vaikuttaviin lihaksiin kohdistuvaa rasitusta. Tasapainoilemalla cardio-laitteissa kädet vapaana lihakset kehittyvät paremmin ja kaloreita palaa enemmän – ole kuitenkin varovainen!
Peilin välttely
Vaikka oma peilikuva ei miellyttäisikään ja sen muuttamiseksi tehtäisiin jo töitä, kuntosalilla peilejä ei kuitenkaan kannattaisi vältellä. Monet liikkeet olisi hyvä tehdä peilin edessä siksi, että oma peilikuva kertoo paljon siitä, tehdäänkö liikkeet oikein. Vaikka itse ei tuntisi, onko selkä täysin suorassa tai missä kulmassa jalat ovat kyykyssä, peili ei tässä asiassa valehtele.
Ruokailun välttely
Proteiinien nauttiminen noin tunnin sisällä kuntosalitreenin jälkeen auttaa lihaksia palautumaan ja edistää niiden kasvua. Tästä syystä treenin jälkeen nautittu ateria edesauttaa aineenvaihduntaa, eikä ruokailua kannata missään nimessä unohtaa liikuntasuorituksen jälkeen.
Keskittyminen vääriin asioihin
Vaikka kuntosalitreenin aikana huomio olisi helppo kiinnittää keskusteluun tai vaikkapa television katselemiseen, on treeni tehokkaampi, jos siihen keskittyy. Intervalliharjoittelun on todettu olevan erityisen tehokasta treeniä ja oikein toteutettuna sen aikana muihin asioihin keskittyminen ei edes onnistu, sillä intervalliharjoittelulla haastetaan kehoa äärirajoille.
Lue myös:
Lähde:Huffington Post
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää