Töölön pyöräturman tuomio aleni kahdella vuodella – syynä muun muassa poikkeuksellinen julkisuus

Hovioikeus on lyhentänyt pyöräilijän kuoleman Helsingissä Tukholmankadulla aiheuttaneen autoilijan vankeusrangaistusta.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Pasi Ilmari Rouhiaisen neljän vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä pahoinpitelystä ja liikennepaosta tieliikenteessä. Helsingin hovioikeus langetti autoilijalle kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeustuomion.

Käräjäoikeudessa Rouhiainen määrättiin myös ajokieltoon, joka päättyy 12. elokuuta 2016. Lisäksi Rouhiaisen käyttämä auto, Saab 9000 Sedan tuomitaan valtiolle menetetyksi.

Hovioikeus piti käräjäoikeuden tavoin tekoa muun muassa törkeänä pahoinpitelynä ja törkeänä kuolemantuottamuksena. Rouhiainen oli tahallaan kiilannut pyöräilijän eteen ja aiheuttanut tämän kuolemaan johtaneen onnettomuuden elokuussa 2015 Helsingissä Tukholmankadun ja Mannerheimintien risteyksessä.

Hovioikeuden mukaan yksi peruste rangaistuksen alentamiseen on se, että tapaus on saanut poikkeuksellisen suurta julkisuutta ja huomiota. 

Tuomiosta kertoi ensimmäisenä Yle. Yle kertoo tuomioselosteen perusteella, että autoilijan tahallisuus vakavien vammojen aiheutumiseen nähden ei ollut yhtä suuri kuin törkeissä pahoinpitelyissä tavanomaisesti. Lisäksi autoilijan terveydentilasta esitetyssä selvityksessä hänen tahallisuutensa oli ollut hovioikeuden mukaan tavanomaista alhaisempi.

Syyttäjä vaati miehelle alunperin kahdeksan vuoden vankeusrangaistusta taposta.

Töölön raju pyöräturma tallentui valvontakameralle 0:16

Lue myös:

    Uusimmat