Suomalainen rahtialus on jumissa alankomaalaisessa satamassa.
Yle uutisoi suomalaisesta rahtialuksesta, joka on ollut jumissa useita viikkoja alankomaalaisessa satamassa. Asiasta kertoo alun perin alankomaalainen NRC-lehti.
ZES Pilot -nimisen aluksen miehistön mukaan heille ei ole maksettu palkkoja ajallaan. Muun muassa mekaanikkona työskentelevä suomalais-kamerunilainen miehistön jäsen kertoo NRC:lle, että häneltä uupuu palkkoja kymmenentuhannen euron edestä.
Alus oli saapunut Rotterdamin satamaan Saksasta, jossa se oli purkanut teräslastinsa. Alukselta oli miehistön mukaan loppumassa polttoaine, ruoka ja juomavesi.
Laiva on hinattu syrjäiseen satamaan, jossa se on tällä hetkellä.
Laivan kapteeni on artikkelin mukaan jättänyt aluksen vieden mukanaan viestintälaitteet. Miehistö kertoo olevansa jumissa aluksella.

