Mainos

Yle: Ravintolassa myytävä härkä voikin olla huijausta

Yle Uutisten mukaan monet ravintolat myyvät naudanlihaa härkänä.

Kun tilaat ravintolassa häränlihapihvin, uskot saavasi härkää, mutta läheskään aina näin ei kuitenkaan ole. Yle Uutisten mukaan yhä useampi ravintola nimittäin myy tavallista naudanlihaa härkänä, jolloin annoksesta saa paremman katteen. Aito häränliha tarkoittaa liharotuista kuohittua sonnia, mutta monissa paikoissa asiakas saattaakin tietämättään syödä lypsykarjan lihaa.

Joensuulaisessa lounasravintolassa on esimerkiksi tarjoiltu naudan lisäksi sianlihaa, vaikka ruokalistalla on puhuttu härästä pippurikastikkeessa.

– Myymme, vaikka navettalehmää härkänä. Eihän se sonni tai nauta ole niin houkutteleva, perustelee joensuulainen ravintolayrittäjä Yle Uutisille.

Paistijauhelihasotku työllistää Eviraa

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ryhtyy selvittämään, pitäisikö ravintoloiden härkä-nimeämisiin puuttua. Tällä hetkellä virastossa ollaan kuitenkin kiireisiä toisen nimeämissotkun ansiosta: selvitysten mukaan paistijauhelihassa saattaa olla ainoastaan 5 prosenttia paistia

Evira on pyytänyt lihataloja muuttamaan paistijauhelihan nimeä tai koostumusta. Eviran mukaan paistijauheliha ei vastaa nimeään, sillä siihen käytetään yleisesti muitakin ruhon osia kuin paistia. Lihateollisuus on kuitenkin sitä mieltä, ettei nimi ole harhaanjohtava, sillä paistijauheliha on kuluttajille tuttu tuote.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.