Yle: Espoon kemikaalivaraston iskuun liittyy kokaiinia – kaikkien epäiltyjen juuret Balkanilla

Espoon kemikaalivaraston hyökkäykseen liittyy suuri huumetakavarikko – mitä tapauksesta tiedetään nyt? 5:59
Video: Nämä seikat Espoon kemikaalivarastoiskusta tiedetään.

Espoon kemikaalivarastoon tehdyn iskun jäljiltä on takavarikoitu kokaiinia, ja rikoksista epäillyt ovat Ruotsin, Tanskan ja Albanian kansalaisia. Asiasta uutisoi Yle.

Ylen saaman tiedon mukaan kaikkien epäiltyjen juuret ovat eri kansalaisuuksista huolimatta Balkanilla, Albaniassa.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Kari Siivo kertoo Ylen haastattelussa, että epäillyt iskivät Espoon Kilossa rahtikonttiin, joka oli mahdollisesti peräisin Etelä-Amerikasta.

Ylen saamien tietojen mukaan kontissa oli huomattava määrä kokaiinia.

Poliisi kertoi aiemmin tänään, että eilen Espoon Kilossa ja Helsingin Olympiaterminaalissa tapahtuneet poliisioperaatiot liittyvät huumerikosepäilyyn. Poliisi kertoi takavarikoineensa suuren määrän huumausainetta, muttei tarkentanut aineen laatua tai määrää.

Niin ikään poliisi kertoi ottaneensa tapaukseen liittyen kiinni viisi ulkomaan kansalaista.

Poliisioperaatioihin johtanut tapahtumasarja sai alkunsa eilen noin puoliltapäivin, kun rikoksista epäillyt miehet tunkeutuivat Espon Kilossa sijaitsevalle kemikaalivarastolle.

Miesten uskotaan olleen huumelastin perässä. Miehet otettiin kiinni Olympiaterminaalissa iltapäivällä.

MTV Uutiset ei tavoittanut rikosylikomisario Kari Siivoa kommentoimaan Ylen uutisoimia yksityiskohtia. 

Lue myös:

    Uusimmat