Yksi maailman pienimmistä koiraroduista sai karhun täysin paniikkiin – mesikämmen hyppäsi sekunnissa metrien korkeuksiin

Yhdysvaltain Minnesotassa pienen Bella-koiran tulinen luonne tallentui videolle.

Yorkshirenterrieri on maailman toiseksi pienin koirarotu. Se tunnetaan pienestä koostaan ja suloisesta ulkonäöstään. Niiden lisäksi rotu on itsepäinen ja rohkea, minkä Bella osoitti teollaan todeksi.

Bella päästettiin ulos perheen pihamaalle. Valvontakameraan tallentui kuitenkin pelottava tilanne, jota omistaja ei osannut odottaa.

Pihamaalla oli karhu. Bella havaitsi välittömästi tämän ja lähti puolustamaan reviiriään.

Videolla näkyy, kuinka vain muutaman kilon painoinen pieni koira ryntää karhua kohti.

Mesikämmen pelästyi Bellan päättäväistä hyökkäystä niin paljon, että kiipesi salamannopeasti lähimpään puuhun.

Karhu oli alle sekunnissa metrien korkeuksissa puussa.

Kuinka karhu livisti karhuun Bellalta? Katso ylhäällä olevalta videolta koko tilanne!

Lue myös:

    Uusimmat