Yksi kuva kertoo, miksi nyt on niin tukalaa – kylmyys pidentää tuskaa

3:05imgKatso myös: Hyytävä kevätsää jatkuu – hidas lämpeneminen näköpiirissä.
Julkaistu 05.05.2025 20:44
Toimittajan kuva
Kati Hyttinen

kati.hyttinen@mtv.fi

STT

Koivun siitepöly voi aiheuttaa koleasta kevätsäästä huolimatta lähipäivinä tukalia oireita allergisille.

Koivut kukkivat nyt Pohjois-Euroopassa eteläistä Suomea myöten, ja lähipäivinä siitepölyä voi olla ilmassa jopa erittäin paljon, kertoo MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi

– Syynä tähän ovat vähän kuivahtava säätyyppi ja se, että tuuli löyhyttelee norkkoja, joita on runsaasti. Se pistää pölisemään, Rintaniemi selvittää. 

Luonnonvarakeskus (Luke) ennakoi maaliskuussa, että koivun kukinnasta odotetaan etenkin Pohjois-Suomessa runsainta kymmeneen vuoteen. Luken laskelmat ovat yleensä olleet linjassa toteutuneiden kukintojen kanssa.

Siitepölykausi alkoi tänä vuonna myös tavanomaista aikaisemmin lämpimien säiden ansiosta.

– Kukinta käynnistyi varhain, mutta se on edennyt viime päivien kylmässä säässä hitaasti. Toisaalta sitä mukaa se entisestään pitkittyy. Ei siis ole mikään kiva kevät siitepölyallergisille, Rintaniemi toteaa.

Tänään maanantaina illalla ilmassa voi Etelä-Suomessa olla jo erittäin runsaasti siitepölyä.

– Huomenna aamulla sateet etelässä väliaikaisesti laskevat siitepölypitoisuutta, mutta illalla ja lähipäivinä varsinkin iltaisin siitepölyä voi olla ilmassa runsaasti tai erittäin runsaasti myös osassa keskistä Suomea.

Etelä-Suomessa koivun kukinta alkaa Rintaniemen mukaan olla huipussaan. Pohjois-Suomessa kukintaa vielä odotellaan.

– Siellä se menee monesti kesäkuun puolelle. 

Lue myös: Allergikoilla edessä tukalat oltavat – pohjoisen koivut kukkivat mahdollisesti ennätysrunsaasti

Heinien kukinta alkaa pian

Heinät aloittavat kukinnan maan eteläosissa tavanomaisesti toukokuun loppupuolella. Lämpimät säät voivat kuitenkin aikaistaa kukintaa toukokuun puoliväliin.

Kesän puolivälissä kukkimisen aloittaa myös pujo, joka aiheuttaa loppukesän siitepölyallergiat.

Loppukesällä Suomeen voi kulkeutua tuulten mukana vielä tuoksukukkien siitepölyä Keski-Euroopasta.

Pitkällä aikavälillä ilmastonmuutoksen aiheuttaman lämpenemisen ja talvien lyhentymisen arvellaan aikaistavan siitepölykauden alkamista.

Siitepölyn määrän uskotaan myös lisääntyvän, kun ilmassa on enemmän hiilidioksidia ja lämpöä. Samalla siitepölyssä olevien allergeenien määrän ennakoidaan kasvavan.

Lue myös juttu viime syksyltä: Niiskuttaako? Allergiaoireet voivat johtua nyt tästä

Tuoreimmat aiheesta

Siitepöly