Ykkösen rasismitapauksesta ei minkäänlaista kurinpitoraporttia – kotijoukkue teki tapahtuneesta ilmoituksen

Kotimaisen jalkapallon Ykkösessä KTP:n brassipelaaja Silva joutui rasistisen huudon kohteeksi ottelussa sarjakärki EIF:ää vastaan. 

Videolla maanantain iltakymmenen Tulosruutu.

KTP:n Silva ja EIF:n maalivahti Jonathan Jäntti törmäsivät kovalla vauhdilla toisiinsa. Tilanteen jälkeen Jäntti oli kutsunut Silvaa apinaksi. Tapahtuneesta ei tehty minkäänlaista kurinpitoraporttia Palloliitolle. 

– Meille ei ole tullut minkäänlaista kurinpitoraporttia asiasta, ei erotuomarilta, eikä tarkkailijalta. Mutta saimme kotijoukkue KTP:ltä ilmoituksen, ja pyysimme heitä lähettämään asian meille kirjallisena. Siinä vaiheessa, kun olemme saaneet ilmoituksen kirjallisena, katsomme, millä tavalla lähdemme viemään asiaa eteenpäin, Palloliiton kilpailupäällikkö Peter Lundström kertoo. 

Silva meni tapahtuneen jälkeen kertomaan ottelun erotuomarille Mikko Mörölle asiasta, mutta hän ei ollut kuullut kommenttia. Hän myös osoitti valokuvaajan suuntaan, että tämä olisi kuullut, mitä Jäntti oli sanonut. 

Ottelun erotuomaristoa pyydettiin selvittämään tapausta lehdistölle pelin päätyttyä, mutta kolmikko ei saapunut paikalle. 

EIF-maalivahti Jäntti oli myöhemmin pyytänyt anteeksi tapahtunutta, ja kertonut, että katuu syvästi tekoaan. 


– Olen todella pahoillani sanoistani. En ole rasisti, toivon, että ihmiset eivät tuomitse minua kahden mustan sekunnin takia, Jäntti sanoi Instagram-päivityksessään. 

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun KTP:n otteluissa kuullaan rasistisia huutoja. Kuukausi takaperin vierasottelussa Hakaa vastaan, ottelu jouduttiin keskeyttämään siksi aikaa, kun rasistisia huutoja huudellut katsoja poistettiin katsomosta. 

EIF on maalierolla sarjakakkosena, HIFK:n johtaessa sarjaa. KTP on Ykkösessä kuudentena.

Lue myös:

    Uusimmat