Yhteenmuutto edessä? 7 syytä hankkiutua eroon turhista tavaroista

Yhteenmuutto voi jo itsessään olla pelottavaa, mutta tee uudesta vaiheesta elämässäsi kivuttomampi hankkiutumalla eroon turhista tavaroista.

Onko sinun vaikea hankkiutua eroon ylimääräisistä tavaroista?

Tässä seitsemän syytä, miksi tavarat kannattaa käydä huolella läpi ennen niiden kantamista yhteiseen asuntoon.

1. Ensivaikutelmalla on väliä

Yhteenmuutto on jännittävää aikaa missä tahansa suhteessa. Käytöksesi ensimmäisinä päivinä avopuolisona on tärkeää. Viimeinen asia, mitä haluat tehdä, on antaa vaikutelma, että olet himohamstraaja, joka on niin kiintynyt tavaroihinsa, ettei osaa ajatella järkevästi.

Jos jo yhteen muuttaessanne kannat mukanasi valtavaa lastia turhia tavaroita, kumppanisi alkaa väistämättä miettimään, kuinka paljon pahempi tilanne onkaan vuoden tai kahden päästä.

2. Voit tehdä hyvää

Tavaroiden pois heittäminen voi tuntua pahalta, mutta jos teet samalla hyvää, se voi tuntua astetta miellyttävämmältä. Lahjoita siis kaikki hyväkuntoiset ja käyttökelpoiset vaatteet ja muut tavarat hyväntekeväisyyteen.

3. Voit tienata

Arvokkaammat vaatteet ja esineet voit myös myydä. Tienaat samalla rahaa muuttoa varten.

4. Menneissä rypeminen ei kannata

Et varmaan halua, että tuleva avopuolisosi ajattelee sinun olevan kiinni menneisyydessä, koska roikut turhissa, tarpeettomissa asioissa, jotka olet hankkinut jo kauan ennen kuin olet edes tavannut häntä. Se voi antaa huonon viestin sitoutumisestasi uuteen asumistilanteeseesi.

5. Vältät tuplatavarat

Mieti elektroniikkaa, huonekaluja ja keittiövälineitä, jotka sekä sinä että kumppanisi omistatte. Kun asutte yhdessä, ette tarvitse kahta divaanisohvaa, kahta televisiotasoa tai kahta tehosekoitinta. Esimerkiksi rakas ja uudehko sohvasi saa jäädä ja kumppanisi likainen, kulahtanut sohva voidaan heittää pois. Ette tarvitse kaikkea kaksinverroin.

6. Te, ei vain sinä

Sait pitää sohvasi, mutta nyt on aika tehdä kompromissi jossain muussa asiassa. Joskus ratkaisu voi olla myös se, että hankkiudutte kumpikin eroon tavaroistanne ja ostatte uusia tilalle. Se ei ehkä ole viisain tapa käyttää rahaa, mutta tällainen järjestely voi estää turhat riidat yhteisasumisen ensipäivinä.

7. Vähennät stressiä

Mietipä tätä: jokainen tavara, jonka heität pois, on sellainen, jota et joudu kantamaan uuteen kotiin. Ero 50:n ja 75:n muuttolaatikon välillä on melkoinen – huomaat sen viimeistään muuttopäivänä.

Lähde: HellaWella

Lue myös:

    Uusimmat