Yhdysvaltojen salaperäinen avaruuskone laskeutui takaisin maahan – kiersi maata jopa kaksi vuotta

Yhdysvaltojen salaperäinen avaruuskone laskeutui takaisin maahan – oli ennätykselliset 780 päivää kiertoradalla 0:46
X-37B-avaruuskone muistuttaa paljon avaruussukkulaa.

Yhdysvaltain ilmavoimien X-37B-mallinen avaruuskone palasi sunnuntaina maan pinnalle.

Avaruuskone vietti kiertoradalla yhteensä 780 päivää eli reilut kaksi vuotta, mikä tekee siitä Yhdysvaltojen ilmavoimien historian pisimmän testitehtävän ikinä.

Lennon syvimmästä tarkoituksesta ei ole uutisoitu julkisuuteen paljoakaan, mutta Yhdysvaltain ilmavoimat kertoivat CNN:lle, että kone suoritti ilmakehässä ilmavoimien määrittelemiä kokeita, ja kokeiden tuloksia tarkastellaan sen laskeutumisen jälkeen.

Lisäksi ilmavoimat kommentoivat, että testitehtävässä mitattiin uudelleenkäytettävien avaruusalusten toiminnan kehittämistä sekä riskien minimointia.

Jo viides ilmakehään laukaistu testikone

Syyskuussa 2017 ilmakehään laukaistu avaruuskone on 8,8 metriä pitkä ja se muistuttaa ulkonäöllisesti avaruussukkulaa.

Kyseessä on jo viides X-37B-yksilö, joka on laukaistu ilmakehään viimeisen kymmen vuoden aikana. Jokainen niistä on ollut lennolla pidempään kuin edeltäjänsä.

Prikaatinkenraali Doug Schiess kertoi ilmavoimien tiedotteessa, että laskeutumisen h-hetkeä on odotettu innolla.

– Olen äärimmäisen ylpeä tiimistämme. Kova työ ja päättäväisyys yhdistyvät turvalliseen ja onnistuneeseen laskeutumiseen.

Salaperäisten lentojen tarkoituksia on spekuloitu julkisuudessa

Yhdysvaltain ilmavoimien kaikessa hiljaisuudessa suoritetut testitehtävät ovat herättäneet ulkopuolisten mielenkiinnon. Kaikki viisi avaruuslentoa on pidetty hyvin salaisina, mikä on johtanut siihen, että eri syitä on spekuloitu laidasta laitaan.

On epäilty, että avaruuskoneilla olisi voitu testata vakoilun mahdollisuuksia, tai että ilmavoimat olisivat testailleet avaruusaseita.

On kuitenkin yleisessä tiedossa, että X-37B-mallinen avaruuskone on suunniteltu testaamaan ilmakehässä suunnistamista ja maan pinnalle laskeutumista.

Sunnuntaina laskeutunutta konetta edeltävä yksilö testasi muun muassa ilmakehässä suunnistamista ja suojautumista lämpötilan vaihteluihin.

Uusi laukaisuajankohta on jo tiedossa

Sunnuntaisessa tiedotustilaisuudessa Yhdysvaltain ilmavoimat kertoivat, että he valmistelevat kuudennen X-37B-avaruuskoneen laukaisua ilmakehään jo ensi vuodelle.

Lue myös:

    Uusimmat