Yhdysvaltain varapresidentti Pence vieraili siirtolaisten pidätyskeskuksessa – syyttää demokraatteja kriisin kärjistämisestä

Texasilainen siirtolaisten pidätyskeskus on ruuhkautunut pahasti 0:48
Video: Texasilainen siirtolaisten pidätyskeskus on ruuhkautunut pahasti.

Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence vieraili perjantaina texasilaisessa siirtolaisten pidätyskeskuksessa samaan aikaan, kun kaupungeissa mielenosoittajat vaativat laitoksia suljettaviksi.

Pence vieraili kohteessa, jossa lähes 400 miestä pidettiin häkissä ulkoilmassa hiostavan kuumissa ja ahtaissa oloissa. Paikalla olleiden toimittajien mukaan miehillä ei ollut tilaa mennä makuulleen sementtilattialle samaan aikaan. Paikan lemua kuvailtiin hirvittäväksi.

Toimittajille siirtolaiset kertoivat olevansa nälkäisiä ja olleensa säilössä yli 40 päivää. Lisäksi he sanoivat, ettei heitä päästetty pesemään hampaitaan.

Laitoksen johtaja Michael Banks kiisti toimittajille, että ketään olisi säilytetty yli kuukautta ja vakuutti, että siirtolaiset saavat pestä hampaansa kerran päivässä. Säilöön otetut saavat hänen mukaansa kolme ateriaa päivässä sekä välipaloja.

Hän myönsi kuitenkin, että monet miehistä eivät olleet saaneet käydä suihkussa 10 tai 20 päivään. Alueelle on hänen mukaansa tuotu torstaina uudet siirrettävät suihkut.

Varapresidentti kommentoi, ettei ollut yllättynyt näkemästään.

–  Tiesin näkeväni järjestelmän, jossa on liikaa ihmisiä. Järjestelmämme ei kestä tätä, ja siksi kongressin on toimittava, Pence kommentoi.

Pence on syyttänyt siirtolaiskriisin kärjistämisestä kongressin edustajainhuoneen demokraatteja, jotka vastustivat presidentti Donald Trumpin lisärahoitusta rajavalvontaan.

Viime kuussa kongressin demokraatit taipuivat 4,6 miljardin dollarin hätäapuun rajalle.

 

Lue myös:

    Uusimmat