Yhdysvaltain suurin kirkko vaurioitui tulipalossa

New Yorkin kaupungin keskustassa sijaitseva historiallinen St. John the Divine -katedraali syttyi tuleen varhain aamulla paikallista aikaa. Tuli saatiin hallintaan reilun kahden tunnin kuluttua sen havaitsemisesta.

Rakennus on kärsinyt ainakin laajoja savu- ja vesivahinkoja, ja sen katto on osittain romahtanut. Kenenkään ei kerrottu loukkaantuneen palossa, joka levitti sankkaa savua Manhattanin keskustaan. Sammutustöissä oli ainakin 200 palomiestä.

St. John the Divine -katedraali on Yhdysvaltain suurin kirkko ja se sijaitsee Manhattanilla Upper West Side -alueella. Kirkkoa on rakennettu yli sadan vuoden ajan. Työt aloitettiin 1892, ja niitä on jatkettu tähän päivään saakka. Töissä oli tosin pitkä tauko, ja rakennustöitä jatkettiin jälleen vuonna 1982. St. John the Divine -katedraalin urut ovat kaupungin neljänneksi suurimmat, ja ne ovat vuodelta 1910. Kirkko on New Yorkin episkopaalisen kirkon hiippakunnan keskus ja sen joulumessuun osallistuu tavallisesti jopa 5000 ihmistä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat