Yhdysvalloissa riitely presidentinvaalien äänestystavoista kiihtyy pandemian keskellä eri puolella maata – "En usko, että sillä on edes väliä, äänestänkö"

Ennakkoäänestys on jo käynnissä eri puolella Yhdysvaltoja, mutta äänestäjillä on vaikeuksia pysyä perässä omista oikeuksista. Demokraatit yrittävät laajentaa muun muassa postiäänestysmahdollisuuksia, jotta useampi amerikkalainen voisi äänestää,  mutta presidentti Donald Trump ja republikaanit vastustavat. Toistaa sataa oikeusriitaa on jo käynnissä ja lisää pelätään.

Wisconsinin osavaltiota ei kutsuta maito-osavaltioksi aivan syystä. Trump voitti osavaltion viime vaaleissa niukasti ja nyt katseet ovat jälleen Keskilännen vaa’ankieliosavaltioissa.

Lehmien ja peltojen reunoja koristavat vaalimainokset. Mitä syrjäisempi sijainti, sitä suuremmat Trump-kyltit.

– Amerikalle Trump on parempi vaihtoehto kuin Joe Biden. En halua maamme muuttuvan sosialistiseksi maaksi. Monelle paikallisella on demokraattitaustaa, mutta nykyisin republikaanit puhututtavat enemmän, maanviljelijä ja maitotilallinen Dale Elfering kertoo MTV Uutisille.

Yli joka kuudes koronatesti positiivinen

Wisconsin ei ole paitsi yksi ratkaisijaosavaltioista, myös koronatartuntojen uusi keskittymä. Osavaltion terveyslaitoksen mukaan viimeisen viikon aikana tehdyistä koronatesteistä keskimäärin yli 17 prosenttia tuli takaisin positiivisena.

Täyttyvien sairaaloiden vuoksi osavaltioon rakennetetaan myös kenttäsairaalaa. Äänestyspaikkoja on vähennetty pandemian vuoksi ja postiäänestys on monelle ainoa äänestysvaihtoehto. Biden johtaa Trumpia kannatuskyselyissä, mutta Trump on heikentänyt uskoa etänä äänestämiseen. Trump on kutsunut vuosikymmeniä käytössä olevaa postiäänestystapaa huijaukseksi.

– Äänestin viimeksi postitse. Mutta nyt tiedostan, että jos äänestän postitse, vaalivirkailijat aukaisevat kuoren, näkevät ketä äänestän ja he kirjaavat ääneni, Elfering sanoo.

Elfering aikoo äänestää monen Trumpin tukijan tapaan henkilökohtaisesti äänestyspaikalla vaalipäivänä. Demokraatit suosivat postiäänestämistä pandemian pelossa.

“Rukoilen, että kaikki menisi parhain päin”

Kenoshan kaupungissa asuva Andrew Brown kokee, että republikaanit yrittävät hämmentää äänestäjiä tarkoituksella.

– Kaikki on ollut kaaottista siitä asti, kun Trump valittiin. On ääntenlaskuepäselvyyksiä ja sellaista sekasortoa, etten edes ymmärrä. Rukoilen vain, että kaikki menisi parhain päin, Brown kertoo.

Brown aikoo äänestää Bidenia.

– Trump on liian ylimielinen presidentiksi! Tarvitsemme perheihmisen, joka taistelee heikoimpien puolesta, Brown sanoo.

Nellie Smith ei aio äänestää ollenkaan. Smithin mukaan maan mustilla ei ole vaaleissa edes todellista vaihtoehtoa. Smithistä äänestäminen on tehty tarkoituksella liian monimutkaiseksi.

– Todella monimutkaista! Meillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa vaihtoehtoihimme. En usko, että sillä on edes väliä äänestänkö, Smith sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat