Yhdysvalloissa on varmistettu yli 188 000 uutta koronavirustartuntaa, kertoo uutistoimisto AFP. Asia selviää AFP:n mukaan Johns Hopkins -yliopiston seurannasta. Lisäksi Yhdysvalloissa on kirjattu AFP:n mukaan lähes 1 600 uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa.
Lue myös: Trumpin hallinnossa jylläävä koronarypäs iskenyt rajusti myös salaiseen palveluun
Toisaalta esimerkiksi Washington Post -lehti puolestaan antaa hieman maltillisemman lukeman ja kertoo, että maassa on varmistettu yli 177 000 uutta tartuntaa.
Lehden mukaan perjantai oli jo kolmas päivä putkeen, jolloin uusien tartuntojen määrä oli ennätyskorkea.
Johns Hopkinsin mukaan maassa on tähän mennessä varmistettu yli 10,7 miljoonaa tartuntaa ja kirjattu yli 244 000 koronakuolemaa.
Talvella voi kuolla lähes 200 000 yhdysvaltalaista
Koronavirukseen kuolleiden määrä voi olla Yhdysvalloissa lähes kaksinkertainen maaliskuun alkuun mennessä, kertoo uutiskanava NBC News.
Arvio perustuu Washingtonin yliopiston IHME-tutkimuslaitoksen (Institute for Health Metrics and Evaluation) tuoreimpaan ennusteeseen.Tutkimuslaitos arvioi, että koronaan liittyviä kuolemia voi olla maassa maaliskuun alussa lähes 440 000.
Kun arvioon lasketaan mukaan toista korona-aaltoaan läpikäyvä Eurooppa ja muu maailma, voi maailmanlaajuinen koronakuolemien määrä olla maaliskuun ensimmäisenä päivänä jo 2,8 miljoonan luokkaa, IHME ennustaa.