Yhdysvalloissa asuva venäläistähti vieraili pitkästä aikaa Moskovassa – yksi selvä muutos katukuvassa pisti silmään
Yhdysvalloissa pitkään asunut entinen pituushyppytähti Daria Klishina on viime aikoina keskittynyt perhe-elämään ja sosiaaliseen mediaan. Hiljattain kotimaassaan Venäjällä vieraillut Klishina kertoi Moskovassa tekemistään havainnoista Championatin haastattelussa.
Aktiiviuransa vuonna 2021 lopettanut Klishina on asunut ja harjoitellut Yhdysvalloissa vuodesta 2012. Etäisyys Venäjään ja maan harjoittelukulttuuriin takasi aikanaan sen, että Klishina oli yksi harvoista venäläisyleisurheilijoista, jotka pääsivät mukaan arvokisoihin sen jälkeen, kun Kansainvälinen yleisurheiluliitto sulki heidät ulos valtiojohtoisen dopingin vuoksi.
Elokuussa Miamissa asuva Klishina vieraili Venäjällä ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun maa aloitti sotatoimet Ukrainassa helmikuussa 2022. Yhdysvalloissa sota ei Klishinan mukaan enää juuri nouse uutisaiheeksi. Ihmisten tietämys tapahtumista on hyvin suurpiirteistä.
– He ovat kuulleet, että jotakin tapahtuu, että sota on käynnissä, mutta he eivät tiedä siitä sen enempää. Aihetta ei käsitellä televisiossa niin aktiivisesti kuin aiemmin. Se saa vähemmän huomiota uutisissa, Klishina sanoo.
– Monet vain eivät katso televisiota. Löytääkseen yksityiskohtia siitä, mitä maailmassa tapahtuu, pitää etsiä erityisesti politiikan uutisia. Tiedän, että valtava osa ihmisistä ei tee niin. Joko heitä ei kiinnosta tai he vain eivät tiedä asiasta.
Aktiivisesti Instagramissa kuvia 357 000 seuraajalleen julkaiseva Klishina kertoo kohdanneensa sosiaalisessa mediassa paljon vihaa Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Ensimmäisen sotavuoden jälkeen negatiivisia kommentteja ei ole enää tullut.
Klishina sanoo sodan vaikuttaneet häneen suuresti, vaikka ei suoraan Venäjän toimia tuomitsekaan.
– En halua maailmassamme olevan tällaisia suuria erimielisyyksiä. Kukaan ei toivo tätä. Valtava määrä ihmisiä kärsii, eikä tästä koidu mitään positiivista, Klishina sanoo.
– Kaikkien kannalta on parempi, että kaikki ovat terveitä ja elävät rauhassa.
Elokuussa käydessään pitkästä aikaa Venäjällä Klishina näki, miten arki Venäjällä sujuu sota-aikana. Hänen mukaansa moni asia on pysynyt ennallaan naapurimaassa käytävästä sodasta huolimatta.
– En huomannut mitään valtavia muutoksia. Paitsi ehkä joidenkin kauppojen puuttumisen. Ostoksilla käyminen ei ollut aikeenani, mutta se pisti silmään.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää