Yhdistetyn päävalmentajalta raju avautuminen tuomarityöskentelystä: "Näyttää siltä, että sinne halutaan Saksa, Itävalta ja Norja kärkeen, vaikka tapahtuisi mitä vaan"
Ramsaun lauantaisessa yhdistetyn kilpailussa nähtiin mäkiosuudella kummastuttanut tilanne, kun mäkiosuus keskeytettiin vain kaksi kilpailijaa ennen loppua. Tämän myötä suomalaisten lähtöasemat heikentyivät merkittävästi hiihto-osuudelle. Suomen maajoukkueen päävalmentaja Petter Kukkonen ei sulattanut päätöstä.
Mäkiosuus jouduttiin viemään läpi vaikeissa tuulioloissa, ja kisa venyi todella pitkäksi. Osa kilpailijoista joutui hyppäämään erittäin vaarallisiin oloihin, mutta tuomaristo päätti viedä kisaa läpi. Kisa keskeytettiin siinä vaiheessa, kun tornissa oli enää jäljellä maailmancupin kärkikaksikko Saksan Eric Frenzel ja Norjan Jarl Magnus Riiber.
Toinen saksalainen Johannes Rydzek hylättiin sääntöjenvastaisten puvun takia. Kuitenkin perjantain varakisan tuloksien tultua voimaan, pääsi hän lähtemään kisaan seitsemäntenä ja oli lopputuloksissa neljäs.
Suomalaisille päätös oli kova, sillä Ilkka Herola olisi päässyt kisaan loistavista asetelmista. Tulosten mitätöinnin myötä putosi Herolan sijoitus sijaan 32.
– Aika turhautunut fiilis oli, suoraan sanottuna v***tti aika paljon. Meillä olisi ollut niillä tuloksilla mahdollisuus hiihtää vaikka voitosta. Tietenkin olosuhteet olivat tänään vaikeat ja ne vaihtelivat koko ajan. Ei siinä vaiheessa ole mitään syytä keskeyttää kahta kilpailijaa ennen loppua, Kukkonen kertoi MTV Urheilulle.
– Moni muukin urheilija hyppäsi huonoihin tuulioloihin, mukaan lukien kolme viidestä meidän urheilijasta hyppäsi ihan toivottomiin olosuhteisiin, ja kahdella kävi tuuri. Se näyttää nyt siltä, että tässä halutaan Saksa, Itävalta ja Norja sinne kärkeen vaikka tapahtuisi mitä vaan. Ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun tällaisia päätöksiä tehdään, Kukkonen jatkoi.
Kukkonen ei itse tiennyt varsinaista syytä kilpailun keskeyttämiseen.
– Sen kun tietäisi, ei siitä kukaan meille mitään kertonut. Se voi olla niin, että isoilta mailta on tullut painetta sen takia, koska heidän urheilijansa hyppäsivät heikommin ja vaikeihin oloihin. Painetta senkin takia, koska heidän urheilijat olivat paremmassa asemassa varakilpailun tuloksissa, Kukkonen sanoo.
– Pitää pölyn laskeuduttua kysyä, mikä on ollut sille syynä, että pienet maat on pitänyt pelata pois pelistä. On siellä taustalla varmasti joku oikeudenmukainen päätös, johon he tulevat nojaamaan, Kukkonen toteaa.
Herola oli ennen kisan keskeytystä kahdeksantena, ja eroa kärkeen olisi ollut tuolloin 36 sekuntia. Tulosten mitätöinnin myötä oli eroa kärkeen peräti minuutti ja 44 sekuntia.
– Jos listoja ei olisi muutettu, olisi Ilkalla ollut mahdollisuus voittaa tämä kilpailu. Siinä mielessä harmittaa, koska joka tapauksessa olisi taisteltu palkintopallipaikasta, ja sitten se kääntyi siihen, että hiihdettiin ynnä muista sijoista, Kukkonen sanoo.
Herola oli lopputuloksissa 15. nousten 17 sijaa. Eero Hirvonen nousi peräti 24 sijaa ja oli lopputuloksien 24.
– Jotakin positiivista on se, että poikien hiihtovauhti on hyvää. Hyppääminen on tällä hetkellä erittäin heikkoa, sitä pitää pystyä parantamaan joka tapauksessa, oli tilanne mikä tahansa, jos halutaan saada tulosta aikaa, Kukkonen päättää.
Uusimmat
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:27
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää