WSJ: Nashvillen räjähdyksestä epäilty mies kuoli itse räjähdyksessä

Kuuntele! FBI tutkii mystistä äänitettä, joka kuului kadulla juuri ennen Nashvillen räjähdystä 0:32
Yhdysvaltain liittovaltion keskusrikospoliisi FBI tutkii äänitettä, joka kuului tapahtumapaikalla hetki ennen räjähdystä. Nauhoitettu naisääni laski nauhalla aikaa pommin räjähtämiseen asti.

Nashvillen räjähdyksestä epäilty 63-vuotias mies kuoli itse räjähdyksessä, kertoo Nashvillen poliisipäällikkö Wall Street Journalin mukaan.

Kolme ihmistä joutui sairaalahoitoon, kun teleoperaattori AT&T:n rakennuksen edustalle parkkeerattu matkailuauto räjähti perjantaiaamuna paikallista aikaa. Räjähdys tuhosi rakennuksia ja aiheutti katkoja tietoliikenteeseen.

Mediatietojen mukaan mies oli työskennellyt it-konsulttina, kunnes oli irtisanoutunut työstään aiemmin tässä kuussa. FBI sanoi lauantaina, ettei sillä ole muita epäiltyjä.

Räjähdys johtui mahdollisesti itsemurhaiskusta, kertoi uutiskanava CNN aiemmin. Viranomaiset tutkivat yhä teon motiivia. Yksi viranomaisten tutkintalinja on WSJ:n mukaan sen selvittäminen, oliko AT&T:n rakennus iskun pääkohteena.

–  Meistä paikallisista tuntuu, että räjähdyksellä on oltava jokin yhteys AT&T:n tiloihin, Nashvillen pormestari John Cooper sanoi CBS-kanavalle.

Nauhoitettu naisääni varoitti pommista

Poliisi sai ennen joulupäivän aamun räjähdystä hälytyksen ampumisesta ja epäilyttävästä matkailuautosta AT&T:n rakennuksen luona. Autosta kuului nauhoitettu varoitus, jonka mukaan pommi räjähtäisi 15 minuutin kuluttua. Nauhoitettu naisääni laski nauhalla aikaa pommin räjähtämiseen asti. Pommiryhmä ehti tyhjentää alueen ennen räjähdystä.

Lue myös: